"Emme tee tätä itsellemme helpoksi" - AC Oulun Ashley Coffey ihmetteli otteen katoamista lopussa
AC Oulun kotiyleisö joutui lauantaina hiukan yllättäenkin jännittämään voiton varmistumista päätösvihellykseen saakka.
Ainakin AC Oulu tietää, miten jännitys pidetään loppuun asti. Ottelu IFK Mariehamnia vastaan näytti jo selvältä peliajan lähestyessä loppuaan ja tilanteen ollessa 3-0. Grönvitt iski kuitenkin kaksi nopeaa maalia ja jahtasi vielä lopussa tasoitusta siinä kuitenkaan onnistumatta.
- Emme tee tätä itsellemme helpoksi. Emme voi puolustaa tällä tavalla. Meidän täytyy saada kasaan 90 minuutin tasainen esitys. Olemme liian monta kertaa olleet hyviä vain 30 minuutin tai 45 minuutin ajan. Tästä pitää oppia, AC Oulun hyökkääjä Ashley Coffey ihmetteli Kalevalle.
Coffeyn mielestä joukkueella olisi potentiaalia vielä huomattavasti parempaan.
- Todella paljon. Meillä on ollut kotona todella huonoja esityksiä. Meidän täytyy vain pitää peli tasaisempana ja olemme kauden päätteeksi korkealla.
Englantilainen kantoi jälleen oman kortensa kekoon. Kaksi maalia iskenyt Coffey oli AC Oulun voiton takuumies. 29-vuotias kärki viimeistelee tällä hetkellä tappavalla teholla ja miehen itseluottamus on korkealla. Nyt hän on paukutellut liigassa seitsemän maalia yhdeksässä pelaamassa ottelussa. Coffey taistelee alkukauden perusteella uskottavasti jopa liigan maalikuninkuudesta.
- Jos saan paikan, voin tehdä maalin. Minun pitää vain pysyä kärsivällisenä. Ehkä ihmiset ymmärtävät nyt, että en ole niin paljon mukana tilanteiden rakentelussa. En myöskään juokse linjan taakse.
- Minun pitää vain pysyä terveenä ja kunnossa. Minulla oli viime kaudella pahempi loukkaantuminen. Tässä joukkueessa tiedän roolini, eikä minun tarvitse jahdata palloa niin paljon kuin Ruotsissa. Valmentaja ymmärtää vahvuuteni ja voin säästää energiaani maalien tekemiseen.