AC Oulu pääsi pälkähästä (AC Oulu-IFK Mariehamn 3-2)
AC Oulu otti täyden pistepotin lauantaina, mutta vierailija IFK Mariehamnin loppuveto teki ratkaisun tiukaksi.
Ottelu alkoi yllättävän matalalla tempolla. Kumpikaan joukkue ei pystynyt luomaan kunnollisia hyökkäyksiä ja puolustukset toimivat hyvin ja organisoidusti. Osansa peliin toi myös Raatin Stadionin vielä kevätkuntoinen nurmi.
Ottelussa alkoi kuitenkin tapahtua 43. minuutilla, kun AC Pulun Ashley Coffey iski vastahyökkäyksestä johtomaalin. Vain kaksi minuuttia myöhemmin jälleen vastahyökkäyksestä AC Oulun Otso Liimatta puski taukonumeroiksi 2-0.
Toiselle jaksolle IFK Mariehamn tuli korkealla prässillä, mutta ottelu näytti olevan jo taputeltu, kun Coffey eteni vasemmalta laidalta ja laukoi numeroiksi jo 3-0.
Näin ei kuitenkaan ollut. Kymmenen minuuttia ennen loppua Samuel Anini Junioria rikottiin rangaistusalueella ja pallo vietiin pilkulle. Calum Ward torjui Aly Ndomin 11-metrisen, mutta jälkitilanteesta Mikko sumusalo iski kavennuksen.
Vain pari minuuttia myöhemmin Albin Granlundin keskitys löysi Rbin Sidin, joka pamautti lukemiksi jo 3-2. Lähemmäs Grönvitt ei kuitenkaan päässyt ja pisteet jäivät Ouluun.