AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.52 // 28.12.2022

​Puolustajalupaus ei jatka IFK Mariehamnissa – "Lopulta tämä oli paras päätös"

​Puolustajalupaus ei jatka IFK Mariehamnissa – "Lopulta tämä oli paras päätös"

Melvin Kahnberg muuttaa Uppsalaan opintojen perässä. (Kuva: Juha Tamminen)

Kaudella 2021 Veikkausliigassa debytoinut puolustaja Melvin Kahnberg ei jatka IFK Mariehamnissa enää kaudella 2023.

Kahnbergin lähtö ei tule täytenä yllätyksenä, mutta lopullisen päätöksen tekeminen vei aikaa. Pääsy opiskelemaan oikeustieteitä Uppsalan yliopistossa painoi lopulta vaakakupissa eniten. 19-vuotias Kahnberg aloittaa opinnot vuodenvaihteen jälkeen ja muuttaa Ruotsiin.

- Sain jo jonkin aikaa sitten tietää, että olin päässyt sisälle, mutta olen ottanut vähän aikaa miettiäkseni asioita. Lopulta tulin siihen tulokseen, että tämä on paras päätös itselleni. Jos olisin solminut vuoden jatkon, en olisi voinut aloittaa opintoja vielä syksylläkään, Kahnberg kertoo Ålandstidningenille.

Helppo päätös ei kuitenkaan ollut, sillä nousu Grönvittin ykkösjoukkueeseen houkutteli myös jatkamaan.

- Se on ollut todella antoisaa, ennen kaikkea oli hienoa päästä kokemaan liigapelit. Olen sen lisäksi viihtynyt sekä pelaajien että joukkueenjohdon kanssa, se on hieno ryhmä ja sitä jään kaipaamaan.

Jalkapalloa Kahnberg ei ole toki kokonaan jättämässä, vaikka mahdollinen uusi seura on vielä kysymysmerkki.

- Tuskin se kuitenkaan samalla tasolla on. Vaikea nähdä, että juristiopinnot voisi yhdistää ammattimaiseen panostamiseen jalkapalloon, Kahnberg toteaa.

Lähde: Ålandstidningen
Lisää uutisia