AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.21 // 28.5.2022

​Armend Kabashi noussut vahvasti esille AC Oulussa – "Kun jalat eivät toimi, pään pitää toimia"

​Armend Kabashi noussut vahvasti esille AC Oulussa – "Kun jalat eivät toimi, pään pitää toimia"

Armend Kabashi on sopeutunut topparinkin tontille. (Kuva: Juha Tamminen)

AC Oulu hankki täksi kaudeksi riveihinsä 26-vuotiaan Armend Kabashin ja tämä on jo nyt osoittautunut oivaksi vedoksi.

FC Hongassa Veikkausliigadebyyttinsä kaudella 2014 tehnyt Kabashi on ehtinyt pelata urallaan Saksassa ja edustanut kotimaassa myös KPV:ta, Viikinkejä ja Gnistania. Nyt mies kantaa siis AC Oulun paitaa ja on se yllään kirjannut isoja minuutteja alkukaudesta.

Kevät ei ole ollut AC Oululle helppo lukuisten poissaolojen takia. Pisteitä on kuitenkin kertynyt mukavasti ja tästä Kabashi antaa kiitosta päävalmentaja Ricardo Duartelle.

– Meillä on tosi hyvä perusta ja taktisesti fiksu valmentaja. Olemme lähteneet hyvin taktisin avuin jokaiseen peliin, vaikka meiltä on puuttunut tärkeimpiä pelaajia. Olemme pystyneet toimimaan yhtenäisenä joukkueena, Kabashi sanoo Kalevalle.

Yksi poissaolojen seuraus on se, että lähtökohtaisesti keskikentän pohjalla pelaava Kabashi on joutunut pelaamaan myös topparina. Pelaaja on pystynyt sopeutumaan tilanteeseen yllättävän kypsästi, vaikka pelipaikka ei ole hänelle kovin tuttu.

– Olen pallon kanssa rauhallinen ja pyrin pelinlukutaidolla ennakoimaan tilanteita.

Kabashi sanookin, että hänen avuihinsa ei kuulu nopeus – muuten kuin ajatuksen tasolla.

– Kun jalat eivät toimi niin nopeasti, pään pitää toimia. Muuten ei ehdi mihinkään. Pitää osata ennakoida tilanteita ja lukea niitä, Kabashi toteaa ominaisuuksistaan, jotka eivät välttämättä ole lainkaan huonoja topparillekaan.

AC Oulu-SJK Raatin stadionilla lauantaina 28.5. kello 17.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: Kaleva
Lisää uutisia