AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.19 // 12.5.2022

Ennakko: VPS-SJK

Ennakko: VPS-SJK

Kuva: Juha Tamminen

Perjantaina Elisa Stadionilla on edessä kauden ensimmäinen Pohjanmaan derby VPS:n isännöidessä SJK:ta.

Veikkausliigassa joukkueiden kauden alku on odotuksiin nähden erilainen. SJK voitti ensimmäisen ottelunsa, mutta on sen jälkeen hävinnyt viisi seuraavaa. VPS puolestaan on voittanut kuudesta ottelusta kaksi ja pelannut kerran tasan.

– Tämä ottelu tarjoaa meille erinomaisen mahdollisuuden kääntää tulokset meidän hyväksemme, näiden otteluiden jälkeen, joista emme ole saaneet haluamaamme tulosta. Näytimme luonnettamme edellisessä ottelussa ja yritimme parhaamme, joten tappio siitä oli todella vaikea sulattaa. Mutta olemme käyneet sen läpi joukkueen kanssa ja pyrimme tekemään kaikkemme, että pystymme taas hyvään suoritukseen ja saamme nyt myös pisteet ottelusta mukaan, kertoo SJK:n päävalmentaja Joaquín Gómez seuransa verkkosivuilla.

– Kannattajamme tukevat meitä aina ja kaikkialla, ja petimme heidät edellisessä ottelussamme, kun emme olleet heidän kannustuksensa arvoisia. Mutta tulemme sen vielä tekemään, vakuuttaa Gómez kannattajille.

VPS katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa viime lauantaina, kun se kävi hakemassa kolme pistettä Valkeakoskelta. FC Haka kaatui Tete Yengin ja Aleksi Pahkasalon maalien, sekä Vepsun hyvän puolustuspelaamisen siivittelemänä numeroin 0–2. Pisteet tulivat ansaitusti ja varmasti tärkeään paikkaan, sillä tappioputken aikanakin Vepsu taisteli pisteistä aina loppuun asti, ja pystyi haastamaan pelillisesti Veikkausliigan kärkijoukkueita.

Vaasan Palloseuran päävalmentaja Jussi Nuorela lähtee innokkain ja odottavin mielin derbyyn.

– Odotan ennen kaikkea hienoa tapahtumaa. Toivon ja uskon, että paikalle tulee paljon yleisöä. Otteluun on mielenkiintoiset lähtökohdat. Kaikki tietävät minkälainen putki SJK:lla on ollut nyt päällä. Tuloksen kanssa on ollut isoa ongelmaa, ja siellä on varmasti suuret paineet. Me taas saimme hyvä pelin alle viime viikolla, ja meillä on positiivinen vire päällä, kommentoi Nuorela.

– Valmistautuminen on ollut siinä mielessä vaikeaa, että on vaikea sanoa minkälainen SJK on tulossa huomenna vastaan. Vaikka SJK on pelannut koko kevään hyvin samalaisella muodostelmalla ja pelitavalla, niin on vaikea sanoa tässä tilanteessa, että tuleeko sieltä radikaaleja muutoksia, vai luottavatko he vielä siihen samaan pelitapaan.

VPS ammentaa uskoa ennen kaikkea edellisottelusta, jossa juna saatiin taas mukavasti raiteilleen.

– Valkeakoskella meillä oli hyvä joukkuesuoritus, sekä hyvää perustekemistä. Onnistuttiin sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä hyvin, mutta toki kun me olemme nyt kotijoukkue, niin haluamme olla vielä aktiivisempia hyökkäyssuuntaan. Isossa kuvassa meidän pelimme on ollut hyvin samanlaista oikeastaan koko kauden. Se on toiminut ihan hyvin, joten kyllä me sitä tietysti pyrimme jatkamaan, mutta pieniä asioita pitää koko ajan pystyä tekemään paremmin, kertoo Nuorela.

SJK:lta puuttuu ottelusta varmuudella ainoastaan pelikiellossa vielä tässä ottelussa oleva Cristhian Valencia.

Erotuomari: Hyytiä Joni
AET 1: Lamppu Mika
AET 2: Kuukasjärvi Arttu
4.ET: Pohjoismäki Toni


VPS-SJK Elisa Stadionilla perjantaina 13.5. kello 18. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: VPS:n verkkosivut, SJK:n verkkosivut
Lisää uutisia