AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.15 // 17.4.2022

Luiyi de Lucas odottaa kauden ensiesiintymistään – ”Olen erittäin innoissani”

Luiyi de Lucas odottaa kauden ensiesiintymistään – ”Olen erittäin innoissani”

Luiyi de Lucas pelaa kauden ensimmäisen ottelunsa sunnuntaina. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Haka kohtaa sunnuntaina Helsingin Bolt Arenalla FC Interin. Samalla Luiyi de Lucas pääsee ensimmäistä kertaa tällä kaudella irti.

De Lucas on missannut kaksi ensimmäistä ottelua saatuaan viime kauden päätöspelissä punaisen kortin. De Lucas myöntää, että pelien katsominen sivusta on ollut tuskallista.

- On vaikeaa, kun et pääse pelaamaan ja tunnet itsesi voimattomaksi, ettet pysty tekemään mitään tai auttamaan joukkuekavereitasi kentällä. Yritin vain kannustaa joukkuekavereitani, de Lucas kertoo Hakan sivuilla.

Haka aloitti kauden hienolla Ilves-voitolla, mutta toisessa ottelussa Honkaa vastaan heikko ensimmäinen puoliaika kostautui ja kolmen maalin takaa-ajoasema oli liian iso kurottavaksi kiinni, vaikka Haka pääsi maalin päähän kahdella Lee Erwinin osumalla. De Lucas on katsonut joukkuekavereidensa edesottamuksia hyvillä mielin.

- Honka-pelin ensimmäistä puoliaikaa lukuun ottamatta joukkue on pelannut erittäin hyvin, ja joukkuekaverini ovat tehneet minut ylpeäksi tehdessään kovaa töitä harjoituksissa.

Sunnuntaipäivän ottelua de Lucas odottaa jo malttamattomana.

- Olen erittäin innoissani, sillä olen tehnyt kovasti töitä siitä lähtien, kun palasin Valkeakoskelle. Olen keskittynyt antamaan parhaani jokaisena päivänä, joten tämä tuntuu finaalilta minulle.

FC Inter aloitti kautensa 1-2-tappiolla KuPS:n vieraana, mutta nousi Tehtaan kentällä pelatussa ottelussa AC Oulua vastaan tappioasemasta 2-1-voittoon kirjauttaen näin kauden ensimmäisen voittonsa. De Lucas tiedostaa, että Hakan puolustuksen on oltava tarkkana erityisesti viime kauden maalikuningas Benjamin Källmanin kanssa.

- Odotan todella kovaa ottelua, jossa he yrittävät satuttaa meitä tilanteenvaihdoilla käyttäen hyväkseen Källmanin nopeutta ja he yrittävät saada riistoja aggressiivisella yksi vastaan yksi prässillä. Yritämme ensin puolustaa hyvin ja sitten pelata sitä pallollista peliä, jota olemme harjoitelleet.

Viime kaudella Haka ja Inter kävivät kovia keskinäisiä vääntöjä. Turussa Haka taipui lisäajalla tulleella voittomaalilla 1-2 ja Tehtaan kentällä Haka taisteli 1-0-voiton, vaikka pelasi lähes tunnin miehen vajaalla. Etenkin vieraspelistä jäi katkera sivumaku, sillä de Lucas puski Hakan johtoon ensimmäisen puoliajan lopussa, mutta maali hylättiin, kun erotuomari näki de Lucasin rikkoneen tilanteessa Interin maalivahtia.

- Toivottavasti onnistun tälläkin kertaa maalinteossa ja nyt se hyväksyttäisiin, de Lucas heittää.

FC Inter-FC Haka Bolt Arenalla sunnuntaina 17.4. kello 14.00 alkaen.

Lisää uutisia