U19 haastaa Saksan - "Todella kova maalinälkä"

Agon Sadiku mielii onnistumisia Helsingissä.

U19 haastaa Saksan - "Todella kova maalinälkä"

29.3.2022

Suomen alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa tiistaina Helsingin Bolt Arenalla kello 17.30 EM-jatkokarsintojen viimeisen ottelunsa.

Aiemmat ottelunsa Belgialle ja Italialle hävinneen Suomen vastus on nyt Saksa, jonka EM-kisahaaveet eivät ole enää joukkueen omissa käsissä.

Saksa pelasi 2–2-tasapelin sekä Belgian että Italian kanssa ja majailee lohkon kolmossijalla. Vain lohkovoittaja jatkaa EM-lopputurnaukseen.

Vaikka Suomi on onnistunut tekemään turnauksessa vain yhden maalin, niin esimerkiksi FC Hongan Agon Sadiku on osoitus siitä, että Suomelta löytyy maalintekovoimaa.

Joulukuussa HJK:n organisaatiosta espoolaisseuraan siirtynyt Sadiku on väläytellyt harjoituskaudella – Liigacupin kuudessa pelissä syntyi kolme osumaa.

– Kahdesta ekasta karsintapelistä ei jäänyt kovin hyvät fiilikset. Molemmissa peleissä aloitimme todella vahvasti, ja oli hyvät fiilikset. Sitten vastustaja pääsi rankaisemaan, ja meidän pelimme meni sekaisin. Matsit ovat opettaneet meille sen, kuinka tärkeää on olla pelin sisällä joka sekunti – sekä sen, että huippupelaajat rankaisevat meitä heti paikan saadessaan, Sadiku pohtii Palloliiton sivuilla.

– Henkilökohtaisesti minulle jäi peleistä ihan ok fiilis ja tuntuu, että pärjään hyvin. En ole oikein saanut paikkoja – minulla on todella kova maalinälkä Saksa-otteluun. Meidän pitää vielä parantaa viimeisen kolmanneksen pelaamista ja murtautumista, jotta onnistumme maalinteossa.

Linkki kopioitu