Nuori lupaus Union Berlinistä KuPS:aan - lainasopimus kesään saakka
Kuopion Palloseura vahvistaa rivejään. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja Fabio Schneider liittyy keltamustaan lainasopimuksella saksalaisesta 1. FC Union Berlinistä.
Schneider on Berliinistä kotoisin oleva 19-vuotias monipuolinen keskikenttäpelaaja. Hän on berliiniläisen TSV Rudowin kasvatti ja hän siirtyi kesällä 2015 Union Berlinin organisaatioon.
183-senttinen parhaiten 10-paikalla viihtyvä nuorukainen on urallaan edustanut Union Berlinin eri nuorisojoukkueita. Bundesliiga-joukkueessa Schneider ei ole vielä kirjannut itselleen minuutteja, mutta hän oli joukkueen kokoonpanossa neljässä talven Euroopan Konferenssiliigan lohkovaiheen ottelussa.
Schneider kävi näyttämässä osaamistaan KuPS:n valmennukselle joulukuun harjoitusjaksolla, jolloin hän esiintyi erinomaisesti. Mikkelin harjoitusturnauksessa keskikenttäpelaaja onnistui myös maalinteossa ottelussa FC Hakaa vastaan.
KuPS:n analyytikko Viki Savonen luonnehtii Schneideria hyväksi viimeistelijäksi, joka pyrkii tekemään juoksuja linjan taakse. Schneider tarjoaa valmennukselle erilaisen vaihtoehdon hyökkäävän keskikenttäpelaajan rooliin.
- Fabio Schneiderista näkee, että hän on saanut hyvän jalkapallokasvatuksen. Hän on erittäin laadukas peruspelaaja, Savonen luonnehtii.
Scheinderin lainasopimus KuPS:n kanssa ulottuu kesän siirtoikkunaan saakka, jonka jälkeen seurat arvioivat pelaajan tilannetta uudestaan.