AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.36 // 10.9.2021

Ennakko: FC Honka-KTP

Ennakko: FC Honka-KTP

Kuva: Mikko Mäkelä

Honka jatkaa taistelua yläloppusarjapaikasta lauantaina kun vieraaksi saapuu KTP ja jaossa on molemmille erittäin tärkeät pisteet.

Honka kärsi ennen maaottelutaukoa karvaan kotitappion, kun HIFK haki kolme pistettä Tapiolasta luvuin 0-3. Pettymys on jo kuitenkin unohdettu ja katseet käännetty kohti lauantaita.

HIFK-ottelusta löytyi toki parannettavaa, mutta valtaviin muutoksiin ei ole tauon aikana ryhdytty.

– Meidän täytyy jatkaa sitä hyvää työtä jota olemme tehneet. HIFK-ottelussa meille tuli liikaa virheitä ja he rankaisivat niistä. Olemme ottaneet niistä opiksemme, ja tämän viikon harjoituksissa on ehdottomasti näkynyt koko joukkueen kova asenne työntekoon. On erittäin tärkeää, että saamme lauantain ottelusta täydet kolme pistettä, Hongan keskikenttämies Izunna Uzochukwu toteaa.

Ennen ottelua Honka löytyy Veikkausliigan seitsemänneltä sijalta. Eroa kuudentena olevaan HIFK:hon ja yläloppusarjapaikkaan on viisi pistettä. Helsinkiläiset ovat kuitenkin pelanneet kaksi ottelua Honkaa vähemmän, joten keltamustien täytyy kerätä pisteitä runkosarjan lopuista otteluista kovalla tahdilla.

Täksi kaudeksi Veikkausliigaan palanneen KTP:n kausi on ollut vaikea. Joukkue löytyy tällä hetkellä sarjan viimeiseltä sijalta kahdeksalla pisteellä. Ainoan voittonsa se nappasi kauden kolmannella kierroksella, kun Haka kaatui Valkeakoskella selvin 3-0 lukemin.

Kotkalaiset jatkavat edelleen taistelua olemassaolosta liigan hännillä. Kauden ainoasta voitosta on jo kohta neljä kuukautta ja viimeisimmästä pisteestäkin 50 päivää.

Säilyttääkseen sarjapaikkansa KTP:n on pystyttävä noukkimaan täysiä pistepotteja jäljellä olevista otteluista. Samalla taulukossa edellä menevien on kompuroitava omissa peleissään. KTP:n kapteenistoon kuluva Antti Mäkijärvi pitää selviytymistä loppukauden haasteesta täysin mahdollisena.

– Jäljellä on vielä 10 ottelua (viisi runkosarjassa ja viisi niin sanotussa haastajasarjassa) ja niissä jaossa 30 pistettä. Meidän on vain uskottava omaan tekemiseemme ja siihen, että vielä niitä voittojakin tulee.

Mäkijärvi toteaa, että yksikin voitto voi avata henkisen lukon.

– Pitkä pisteetön kausi kerää aina paineita, ja niistä olisi päästävä, kotkalaishyökkääjä painottaa.

Honka ja KTP kohtasivat Kotkassa sarjan alkukierroksilla. Honka hallitsi ottelua ja haki ansaitusti täyden pistepotin 3-1 numeroin Demba Savagen iskiessä kahdesti ja Lucas Kaufmannin kerran.

Hongalta on varmasti sivussa ainakin pelikieltoaan kärsivä Jerry Voutilainen. KTP pääsee lauantain kamppailuun ilman loukkaantumishuolia.

Erotuomari: Hämäläinen Oskari
AET 1: Aravirta Jan-Peter
AET 2: Mynttinen Simo
4.ET: Reitala Oliver

FC Honka-KTP Tapiolan Urheilupuistossa lauantaina 11.9. kello 17.00.

Kaikki Veikkausliigan ottelut suorana Ruutu-palvelussa

Lähde: FC Hongan verkkosivut, KTP:n verkkosivut
Lisää uutisia