AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.43 // 28.10.2018

​KPV onnitteli HIFK:ta noususta – "Yritämme tulla perästä"

​KPV onnitteli HIFK:ta noususta – "Yritämme tulla perästä"

Jarmo Korhonen käänsi katseet jo liigakarsintaan. (Kuva: Juha Tamminen)

KPV voitti lauantaina Ykkösen viimeisen kierroksen ottelussaan FC KTP:n puhtaasti 3-0, mutta jatkaa pelejä liigakarsinnassa.

HIFK hoiti oman leiviskänsä Kajaanissa, joten KPV jäi Ykkösessä kakkoseksi. Voitto ja hyvä esitys kelpasivat kuitenkin myös Vihreän johdolle.

- Aluksi onnittelut HIFK:lle liigapaikasta. Yritämme tulla perästä, KPV:n valmentaja Jarmo Korhonen totesi rehdisti tuoreeltaan ottelun jälkeen.

- Joukkue teki sen mitä pitikin. Pyrimme antamaan Kajaanin otteluun lisäpainetta maalaamalla mahdollisimman nopeasti, ja sitä kautta ehkä hermostuttamaan IFK:n peliä. Ja tietenkin vahvistamaan entisestään meidän kotikentän hyvää saldoa, ja saamaan keskiviikon liigakarsintaan mahdollisimman hyvä lähtökohta. Näissä joukkue onnistui loistavasti, Korhonen taustoitti otteluun lähtöä ja tavoitetta.

Lähtökohdat ovat myös nyt tavoitteen mukaiset, kun TPS asettuu vastaan ensi viikon keskiviikkona ja lauantaina.

- Lisäksi vältimme pelikiellot, sillä siellä oli neljällä pelaajalla pelikielto odottamassa yhden kortin päässä. Kaiken kaikkiaan hyvä iltapäivän puhde joukkueelta. Nyt sitten valmistautumaan keskiviikkoon, isot pelit sen kuin jatkuvat, "Jamo" niittaa.

Liigakarsinnan aikataulut vahvistuvat viimeistään maanantaina. Alustavasti avausosaottelu pelataan keskiviikkona 31.10. kello 14.00 Kokkolassa ja toinen osaottelu Turussa lauantaina 3.11. kello 15.00.

Lisää uutisia