AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.19 // 7.5.2018

FC Lahti ratkaisi lopussa (FC Lahti-SJK 1-0)

FC Lahti ratkaisi lopussa (FC Lahti-SJK 1-0)

FC Lahti ja SJK pelasivat Lahden Kisapuistossa pitkään ilman osumia. Vasta 88. minuutilla sellainen syntyi FC Lahden Henri Anierin rangaistuspotkusta. Näin peli päättyi 1-0.

Kolme vierasottelua putkeen ennen paluuta Kisapuistoon pelanneet lahtelaiset hallitsivat ottelun ensimmäistä puoliaikaa. SJK ei saanut hyökkäyspeliään kulkemaan, minkä vuoksi seinäjokiset tyytyivät lähinnä puolustamaan omaa maaliaan.

Kertaalleen pallo meni jo vieraiden maaliin, mutta Igor Jovanovicin kulmapotkusta puskemaa osumaa ei lopulta hyväksytty. Tuomariston tulkinnan mukaan tilanne oli paitsio, minkä vuoksi ottelu jatkui kotijoukkueen protestoinnista huolimatta vieraiden vapaapotkulla.

Puoliajan lopussa pallo kävi vielä lähes maaliviivalla, mutta SJK:n maalivahti Mihkel Aksalu sai siivottua kuulan selvemmille vesille viime hetkellä. Tauolle mentiin maalittomassa 0-0 -tilanteessa.

Toisella puoliajalla Lahden hallinta ei ollut enää niin selvää, vaan peli tasottui, eikä kummallekaan veinannut avautua kunnollisia tekopaikkoja. Vajaan tunnin pelin jälkeen Santeri Hostikka pääsi kokeilemaan herkulliselta etäisyydeltä vapaapotkua, mutta tällä kertaa pallo suhahti maalin yli.

SJK:n Johannes Laaksonen vastasi vieraiden parhaista yrityksistä. Laaksonen oli kertaalleen järjestämässä tilannetta ja kertaalleen hän yritti itse ovelaa sijoitusta takakulmaan. Kierteinen pallo meni lopulta reilun metrin verran maalista ohi.

Ottelu alkoi haiskahtaa vahvasti tasapelille, kunnes laidalla tutusti pelannut Hassan Sesay sai hankittua Lahdelle rangaistuspotkun. Sesay lähti pallon perään SJK:n rangaistusalueella, mutta joutui Aksalun kaatamaksi, minkä seurauksena oli ansaitusti rankkari. Henri Anier viimeisteli ottelun ratkaisun viileän varmasti maalin vasempaan alakulmaan.

Pisteet jäivät Lahteen Anierin 88. minuutin maalilla.

FC Lahti-RoPS Lahden Kisapuistossa perjantaina 18.5. kello 18.30 ja SJK-FC Inter OmaSp Stadionilla perjantaina 18.5. kello 20.00. Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruudusta.

Lisää uutisia