AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.07 // 16.2.2018

Honka niukkaan voittoon HIFK:sta cupissa

Honka niukkaan voittoon HIFK:sta cupissa

Masar Ömer iski ratkaisevat osumat. (Kuva: Juha Tamminen)

Talin hallin perjantai- illassa nähtiin maalirikas ottelu, kun HIFK taipui FC Hongalle maalein 2-3.

HIFK sai otteluun erinomaisen alun, kun Suomen Cupissa maaleja mättänyt Tuukka Kurki jatkoi vastustajan verkon heiluttelua 15 minuutin pelin jälkeen upealla puskulla. Johto ei kuitenkaan pitänyt kauaa, sillä Hongan Konsta Rasimus tasoitti ottelun noin kymmenen minuuttia myöhemmin. Rasimus pääsi nikkaamaan päällän pallon ohi HIFK-vahti Daniel Kollarin kulmapotkun jälkitilanteesta.

Tauolle lähdettiin kuitenkin HIFK:n johdossa. 29 minuutin kohdalla Antti Ulmanen antoi kanuunansa laulaa ja ampui noin 25 metristä pallon Hongan maaliin.

Toinen puoliaika alkoi synkästi HIFK:n kannalta, sillä Honka rankaisi kahdesti muutaman minuutin sisään Masar Ömerin toimesta. Loppua kohden HIFK sai painetta Hongan päätyyn, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan, joten pisteet matkasivat Espooseen.

Lisää uutisia