AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.02 // 11.1.2017

HIFK:n Eriksson alkavaan kauteen läpimurto mielessä

HIFK:n Eriksson alkavaan kauteen läpimurto mielessä

HIFK:n maalivahti Carljohan Eriksson haluaa lyödä läpi Veikkausliigassa kaudella 2017. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK tiedotti tiistaina tehneensä yksivuotisen jatkosopimuksen maalivahtinsa Carljohan Erikssonin kanssa. Alkava kausi tähtirinnoissa on "Sakulle" kolmas.

21-vuotias maalivahti tavoittelee alkavalla sesongilla läpimurtoa punapaidoissa. Viime kaudella hän pelasi joukkueen maalilla 20 ottelussa.

– Tulevalle kaudelle tavoitteena on tehdä viimein lopullinen läpimurto Suomessa, mikä onnistuu auttamalla joukkuetta mahdollisimman paljon. Viime kausi oli äärimmäisen tuskallinen, turhauttava ja epäonnistunut, monessakin mielessä. Oli henkisen kasvun paikka, kun kritiikkiä tuli suunnasta jos toisestakin, Eriksson sanoo.

– Nyt koko joukkueella on mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä ja uskon, että pystymme parantamaan paljon. Viime kauden lopussa onnistuimme voittamaan isoja pelejä. Nyt pitää onnistua suoriutumaan jokaisessa pelissä huipputasolla.

HIFK:n muut maalivahdit ensi kaudelle ovat FC Lahdesta saapunut Tomi Maanoja sekä 18-vuotias Jere Piirainen.

Lisää uutisia