AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.27 // 12.7.2015

Jaro vahvempi Pohjanmaan derbyssä (Jaro-VPS 2-1)

Jaro vahvempi Pohjanmaan derbyssä (Jaro-VPS 2-1)

Jaro nousi voittoon. (Kuva: Juha Tamminen.)

FF Jaro kaatoi sunnuntaina kotikentällään VPS:n 2-1 (0-0). Didier Boris Kadio teki voittomaalin yliajalla Jarolle.

Euro-otteluiden väsyttämä VPS tuli vierasotteluun melko passiivisesti ja joukkue puolusti syvällä jättäen Jaron pystyjuoksuille vain vähän tilaa ja kytäten itse vastaiskupaikkoja.

Avauskokoonpanoon noussut Sergei Eremenko pääsi kokeilemaan Reginaldo Juniorin hyvän nousun jälkeen jo reilun minuutin pelin jälkeen. Eremenkon laukaus vastapalloon oli hyvä, mutta Henri Sillanpää torjui matalan laukauksen.

VPS antoi pallon hallinnan suosiolla Jarolle ja tyytyi puolustamaan tarkasti. Jarolla olikin hankaluuksia murtautua maalintekopaikkoihin, mutta muutama vaarallinen tilanne vieraiden maalilla nähtiin Eremenkon alkuhetkien laukauksen jälkeen. Reilun vartin kohdalla Ilya Vaganov teki hyvän nousun vasemmalla, käytti palloa Manuel Riveralla ja antoi vielä matalan syötön maalin eteen Denisille, jonka jatkon Sillanpää torjui kulmapotkuksi.

Kymmenen minuuttia ennen taukoa Rivera sai käännettyä keskiympyräsä pallon vasemmalle Walter Moorelle, joka keskitti hyvin kymmeneen metriin Denisille, joka yritti sijoittaa puskua takakulmaan, mutta pusku suuntautui ohi. Aktiivisesti oikeana puolustajana pelannut Reginaldo sai pari minuuttia ennen taukoa hyvän syötön Eremenkolta ja nopea brasililainen rynnisti pallon rangaistusalueelle, mutta keskitys epäonnistui.

Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa, mutta toisesta puoliajasta muodostui Pohjanmaan derbyn arvon mukainen trilleri.

Alexei Eremenko teki tauolla yhden vaihdon, kun Serge Atakayi korvasi Seth Paintsilin.

Toinen puoliaika oli vanhentunut vain viisi minuuttia, kun VPS:n kulmapotkun jälkeen Jamar Dixon siivosi maalin edestä pallon epäonnekseen suoraan Timi Lahdelle, jonka laukaus viidestä metristä pysähtyi Jaron onneksi sivuverkkoon.

VPS siirtyi johtoon 54. minuutilla. Vaganov antoi aavistuksen hitaan syötön Eremenkolle keskialueelle ja nuorukainen jäi odottelemaan palloa turhan passiivisesti menettäen sen vaarallisella alueella. VPS iski nopeasti riiston jälkeen ja Eero Tamminen sai pelattua pallon rangaistusalueella taaksepäin Pyry Soirille, joka laukoi tarkasti maata pitkin pallon verkkoon ja vieraat johtivat 0-1.

VPS sai maalista lisää virtaa ja vieraat olivat siirtyä jo kahden maalin johtoon reilun tunnin kohdalla. Tammisen keskitys täysin vapaana olleelle Jerry Voutilaiselle, jonka pusku näytti jo painuvan verkkoon, mutta Moore pelasti Jaron siivoamalla pallon maaliviivalta.

Avausmaali sai Jaron peliä sekaisin joksikin aikaa ja joukkue sortui turhan hankaliin syöttöihin. Jani Virtanen tuli takareittään pidelleen Jamar Dixonin tilalle ja vaihto käynnisti Jaron takaa-ajon.

Tasoitus nähtiin, kun ottelua oli jäljellä 20 minuuttia. Peter Opiyo riisti pallon Voutilaiselta keskiympyrässä ja Jaro lähti nopeaan hyökkäykseen Atakayin johdolla. Atakayi jatkoi pallon vasemmalle Denisille, jonka kaunis ulkosyrjäkeskitys löysi Virtasen, joka puski komeasti tasoituksen. Virtanen tekee harvoin päällään maaleja, mutta nyt "Jamppa" osui todella makoisaan paikkaan.

Vartti ennen loppua Joona Veteli korvasi Eremenkon keskikentällä ja Jaro sai entisestään lisää virtaa peliinsä. Paras paikka voittomaaliin pelattiin Atakayille, kun Reginaldo sai päätyrajalle jalkansa vapaaksi ja keskitys tavoitti Atakayin, joka pääsi puskemaan avopaikasta, mutta pallo karkasi yli.

Ottelu näytti jo päättyvän tasoihin, mutta paikalliskamppailu ei ollut vielä tarjonnut kaikkea 2371 katsojalle. Läpi ottelun äänekkäästi omiaan kannustanut kotiyleisö pääsi kuin pääsikin juhlimaan voittomaalia. Pelattiin jo 90. minuuttia, kun Virtanen antoi rajaheiton jälkeen hyvän syötön rangaistusalueelle Vetelille, joka kuljetti ja antoi matalan syötön maalin eteen. Pallo näytti jo lipuvan kaikkien ohitse, mutta erikoistilanteen jälkeen ylhäällä ollut Boris Kadio ehti palloon ja laukoi vasurillaan pallon ohi Sillanpään. Maali oli Kadion kauden neljäs ja norsunluurannikkolainen tuuletti maalia kotifaneille jo tutuksi tulleella "kenraali"-tuuletuksella.

VPS sai lisäajalla vielä kaksi kulmapotkua, jotka molemmat olivat vaarallisia. Ensimmäisessä Jaro-pelaajaa kuitenkin rikottiin ja toinen päättyi lopulta paitsioon.

Jaro vei siis derbyn lukemin 2-1 ja otti ensimmäistä kertaa tällä kaudella kaksi voittoa putkeen. Jaro nousi voitolla 19:ään pisteeseen, VPS:n ahdinko sarjan hännillä puolestaan syveni entisestään.

vko.25 // 21.6.2024
Lisää uutisia