AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.03 // 18.1.2023

Jan Heinonen siirtyy Interistä Ykköseen

Jan Heinonen siirtyy Interistä Ykköseen

Jan Heinonen jatkaa uraansa Mikkelissä. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Interin toppari Jan Heinonen siirtyy Ykkösessä pelaavaan Mikkelin Palloilijoihin.

Heinonen aloitti pelaajauransa Interissä jo 10-vuotiaana ja hän edusti sinimustia juniorivuosinaan siitä lähtien.

Tie Interin edustusjoukkueessa alkoi vuonna 2019, jolloin hän oli ensimmäisen kerran edustusjoukkueen mukana Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa. Kauden 2021 Heinonen oli lainalla Kokkolan Pallo-Veikkojen paidassa ja viime kaudella 20-vuotias toppari lähti heinäkuussa lainalle Mikkelin Palloilijoihin hakemaan peliminuutteja Ykköseen.

Lainansa aikana kaudella 2022 Heinonen pelasi MP:n paidassa 14:ssa Ykkösen ottelussa, joista 11:ssa kellotti täydet peliminuutit.

Heinonen kertoo lainakauden Mikkelissä olleen onnistunut ja lähtevänsä nyt innolla joukkueen sopimuspelaajaksi.

– Lainakausi MP:ssa oli hyvä, sain siellä peliaikaa hyvin ja sitä lähdinkin hakemaan sieltä. Oma pelaaminen oli peli peliltä parempaa, ja tulevalla kaudella tavoite on jatkaa siitä mihin viime kausi jäi. Joukkue otti minut myös hyvin vastaan, vaikka tulinkin aika myöhään joukkueeseen mukaan. Fiilikset siirtymisestä nyt takaisin on erittäin hyvät, melkein jopa paras fiilis, mitä pitkään aikaan on ollut jalkapallon parissa. Odotan innolla tulevaa kautta, Heinonen kertoo tyytyväisenä Interin verkkosivuilla.

Lisää uutisia