AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.42 // 21.10.2020

Ennakko: FC Honka-FC Lahti

Ennakko: FC Honka-FC Lahti

Kuva: Juha Tamminen

FC Honka pelaa Veikkausliigakauden 2020 runkosarjan viimeisen kotiottelunsa torstaina, kun vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu FC Lahti.

Honka pääsee lähtemään otteluun hyvässä vireessä, sillä se on voittanut kaksi ottelua peräkkäin. Ensin kaatui IFK Mariehamn kotona 1-0 ja viime kierroksella keltamustat kaatoivat vieraissa sarjakakkosen KuPS:n 2-0 Lucas Kaufmannin ja Demba Savagen maaleilla.

Hongan puolustaja Henri Aallon mukaan hyvät otteet auttavat jonkin verran valmistautumisessa, mutta niihin ei voi tuudittautua yhtään.

– Luonnollisesti valmistautuminen on henkisesti hieman helpompaa, usein fyysinen rasituskin tuntuu kevyemmältä voiton jälkeen. Sinänsä valmistautuminen ei kuitenkaan muutu, ja hyvin nöyrästi lähestymme jälleen seuraavaa ottelua, Aalto kertoo.

Lahti on ollut Hongalle tänä vuonna vaikea vastustaja. Ennen kautta pelatun harjoitusottelun Honka hävisi 1-2 ja Suomen Cupin puolivälierän 0-1. Veikkausliigakauden ensimmäisessä kohtaamisessa pisteet menivät tasan loppulukemin 0-0.

– Olemme pelillisesti suoriutuneet kohtalaisesti, mutta epäonnistuneet tuloksenteossa. Lahti osaa parhaimmillaan tehdä otteluista hankalia ja olla mm. vastahyökkäyksissä vaarallinen. Laadukas peruspelaaminen, tehokkuus viimeisellä kolmanneksella ja oman boksin kurinalainen puolustaminen siivittävät nyt voittoon, Aalto analysoi.

FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli uskoo, että ottelusta tulee molemmille mielenkiintoinen ja haastava.

- Edellinen peli oli meille haastava. Olosuhteet olivat molemmille samat, mutta meidän pelitapaan se vaikutti huomattavasti. Olen tyytyväinen meidän puolustamiseen, sillä pidimme Hakan poissa maalipaikoilta. Myös heidän erikoistilanteensa olimme ennakoinneet hyvin. Toisaalta emme oikeastaan kyenneet luomaan maalipaikkoja kuin korkeintaan puolitoista. Meillä oli kuitenkin aihioita, joista olisi pitänyt kyetä iskemään se osuma.

- Haluamme huomenna korjata hyökkäyksemme. Honka on vahva ja heillä on vahva pelillinen identiteetti. Ottelusta tulee varmasti molemmille mielenkiintoinen ja haastava, Zeneli ennakoi.

Hongalta sivussa ottelusta ovat ainakin Jean Marie Dongou sekä Nasiru Banahene.

FC Lahti pääsee lähtemään Espooseen terveellä miehistöllä. Ainoastaan Tim Martinen ei ole valmennusjohdon käytettävissä. Haka-ottelun huilanneet Jean-Christophe Coubronne ja Arlind Sejdiu osallistuivat harjoituksiin normaalisti, kuten myös Haka-ottelussa kentän jättänyt Henri Eninful.


FC Honka-FC Lahti Tapiolan Urheilupuistossa torstaina 22.10. kello 18.30.

Lähde: FC Hongan verkkosivut, FC Lahden verkkosivut
Lisää uutisia