FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
vko.11 // 20.3.2020

Duarte Tammilehto pitää itsensä kunnossa myös lomalla - "Ei voi päästää itseään ihan rapakuntoon"

Duarte Tammilehto pitää itsensä kunnossa myös lomalla - "Ei voi päästää itseään ihan rapakuntoon"

Duarte Tammilehto pitää kuntoa yllä. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Hongan pelaajat viettävät muiden joukkueiden tavoin lomaa tällä hetkellä. Duarte Tammilehdon mukaan pelaajat eivät kuitenkaan pelkästään lepää loman aikana, vaikka joukkueharjoituksia ei ole.

Tammilehto kertoo Suplan podcastissa miten on viettänyt aikaa lomalla.

- Onhan se vähän erilaista. Nyt olemme vähän erilaisessa tilanteessa, ettemme tiedä koska tämä loma loppuu. Eilen olin lenkillä ja tänään futaamassa, eli siinä mielessä kuntoa pidetään yllä koko ajan. Pitää olla ylpeä siitä omasta jutusta eikä voi päästää itseään ihan rapakuntoon. Siinä mielessä tämä ei ole uusi tilanne, että pitää treenata yksinään, Tammilehto kertoo podcastissa.

Aivan itsekseen Tammilehdon ei ole kuitenkaan tarvinnut pitää kuntoa, sillä apu on löytynyt läheltä.

- On muutamia meidän jengiläisiä, jotka asuvat tässä lähistöllä, niin olemme voineet käydä yhdessä potkimassa niin kuin nuoruusvuosien kulta-aikoina. Olemme käyneet tuossa lähikentällä potkimassa 3-4 hengen ryhmissä ja se on ollut tosi kivaa. On se paljon kivempaa potkia ja tehdä viivajuoksuja kimpassa.

Kuuntele lisää Tammilehdon mietteitä Suplan podcastista.

Lähde: Supla
Lisää uutisia