AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.21 // 1.6.2019

"Tunteiden kirjo oli melko iso" - RoPS-luotsi Tuutti harmitteli lopun takaiskua

"Tunteiden kirjo oli melko iso" - RoPS-luotsi Tuutti harmitteli lopun takaiskua

Tappio jäi kaivelemaan Pasi Tuuttia.

RoPS jäi perjantaina pisteittä HJK:n haettua Rovaniemen Keskuskentältä niukan 1-0-voiton loppuminuuttien maalilla.

Rovaniemeläisten tuore päävalmentaja Pasi Tuutti oli luonnollisesti pettynyt tappioon. Tasapeli oli vain minuuttien päässä, mutta se karkasi lopussa ja pisteet matkasivat Helsinkiin.

- Kyllä se tietenkin harmittaa. Taistelumme toi melkein pisteen, Tuutti kertasi ottelun jälkeen.

- Se meidän hylätty osuma ja HJK:n voittomaali ihan lopussa, niin kyllähän tunteiden kirjo oli melko iso. Harmittaa, mutta näistä pitää vain oppia. Olisi ollut hienoa saada edes se tasapeli, mutta ei tällä kertaa.

Tuutti korosti, että kirvelevää tappiota ei voi jäädä harmittelemaan liikaa. Sen sijaan tulee oppia ja suunnata katseet eteenpäin.

- Virheitä tulee ja niitä saa tehdä, mutta niistä tulee joka kerta oppia. Jos tekee saman virheen useasti, se on typeryyttä.

- Meillä on tässä isoja oppimisen mahdollisuuksia, joten ei auta murehtia. Pitää vain miettiä, mitä tulee tehdä ensi kerralla toisin. Kovat oppirahat jouduimme nyt maksamaan.

Ottelun ainoa maali syntyi siis Riskin jalasta. Peliväline oli suhteellisen pitkään kotijoukkueen rangaistusalueen sisällä, josta sitä ei saatu purettua. Lopulta pallo tuli huippupaikkaan lähietäisyydelle ja hyvän ottelun pelannut RoPS-torjuja Antonio Reguero oli vailla mahdollisuuksia.

- Siinä oli pitkä puolustusjakso, jonka aikana meillä oli mahdollisuus purkaa pallo vähän reippaammin pois. Näin ei tapahtunut ja sitten HJK:n kombinaation jälkeen peliväline olikin viiden metrin viivalla ja emme voineet enää mitään.

Vaikka pistesaldo ei ottelun seurauksena kasvanut, löysi Tuutti ottelusta positiivisiakin asioita. Varsinkin ensimmäisen puoliajan pelaaminen, oli ajoittain valmentajan mieleen.

- Kyllä HJK:kin oli välillä vaikeuksissa. Varsinkin kun saimme pidettyä palloa Taiwo-Lingman-Agnaldo-akselilla tai kun saimme pelattua Sergio Llamasille painottomaan taskuun. Siitä eteneminen jäi kuitenkin vielä niin sanotusti piippuun.

- Puolustuksellisesti halusimme antaa vähän reilummin painetta, mutta kun vastassa on noin laadukas joukkue kuin HJK, niin siellä tulee niitä hetkiä, kun juoksemme tilanteista hieman ohi.

- Toisella jaksolla olimme hieman purjeessa, mutta olen kuitenkin tyytyväinen joukkueen ilmeeseen.


FC Lahti-RoPS Lahden stadionilla tiistaina 18.6. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia