AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.15 // 15.4.2019

FC Lahti kaatoi HIFK:n (HIFK-FC Lahti 0-1)

FC Lahti kaatoi HIFK:n (HIFK-FC Lahti 0-1)

FC Lahti kaatoi HIFK:n maanantaina Helsingissä Telia 5G Areenalla maalein 1-0 (0-0).

Lahtelaisten voittomaalin iski 60. minuutilla Josué Currais Prieto.

Ensimmäisen kympin aikana peli oli vielä suhteellisen varovaista, mutta molemmille siunaantui yksi kohtuullisen hyvä maalipaikka. Ottelun kuudennella minuutilla HIFK:n Jakob Dunsby pääsi etenemään hyvännäköisesti hyökkäysalueella, jonka seurauksena Lahden puolustus joutuivat kaatamaan hänet. Jani Bäckmanin laukaus vapaapotkusta osui kuitenkin FC Lahden muuriin. Pari minuuttia myöhemmin oli puolestaan FC Lahden vuoro kokeilla maalintekoa, kun Josue pääsi laukomaan terävästi kohti HIFK:n maalia. Espanjalaisen laukaus suuntautui kuitenkin HIFK:n onneksi ohi maalin.

HIFK sai reilun parinkymmenen minuutin pelin jälkeen erittäin hyvän maalipaikan, kun Jani Bäckman laukoi vapaapotkun rangaistusalueen rajalta. Nikolas Saira pääsi jälkitilanteessa yrittämään saksipotkua, mutta Patrick Rakovsky oli hereillä FC Lahden maalilla. Myös toppari Tobias Vibe pääsi reilun puolen tunnin kohdalla kokeilemaan maalintekoa, mutta hänen puskunsa meni niukasti maalin yli. Lisää maalintekopaikkoja ei ensimmäisen puoliajan aikana nähty, ja näin ollen tauolle mentiin maalittomissa tasalukemissa.

Heti toisen puoliajan käynnistettyä HIFK joutui suorittamaan ensimmäisen pelaajavaihtonsa, kun Hassan Sesay loukkasi itseään ja Joel Mattsson tuli kentälle hänen tilalleen. HIFK aloitti toisen puoliajan vahvasti pyörittäen peliä lahtelaisten päädyssä, mutta maalit jäivät uupumaan. Ottelun 60. peliminuutilla vierasjoukkue onnistui tekemään ottelun avausmaalin, kun espanjalainen Josu pääsi päättämään vastahyökkäyksen kaukolaukaukseen, joka painui ohi HIFK-vahti Arnold Origin.

Reilut viisi minuuttia myöhemmin Dunsby rakensi Erikson Carlosille tuhannen taalan paikan, mutta brasilialaisen laukauksesta jäi tarvittava voima puuttumaan, ja pallo meni suoraan Rakovskyn syliin. Tämän jälkeen ottelu eteni tasaisissa merkeissä, kunnes FC Lahdelle avautui muutama hyvä maalintekopaikka. Ensin Jean-Christophe Coubronne pääsi kokeilemaan kaukolaukauksella, mutta Arnold Origi torjui pallon upeasti yli maalin. Hetkeä myöhemmin oli jälleen kerran Josun vuoro laukoa, pallon osuessa tällä kertaa HIFK-maalin tolppaan.

Ottelun 78. peliminuutilla HIFK:n päävalmentaja Tor Thodesen vaihtoi kentälle tuoreen vahvistuksensa Elsaid "Saied" Maherin, joka pääsi kentälle hyvän ottelun pelanneen Erikson Carlosin tilalle. Loppuminuuteilla myös Hannu Patronen pääsi tekemään ensiesiintymisensä HIFK-paidassa Veikkausliigassa, kun hänet vaihdettiin Jakob Dunsbyn tilalle. Lopun kovasta yrityksestä huolimatta HIFK ei onnistunut avaamaan maalitiliään toisessakaan Veikkausliigaottelussa tällä kaudella, ja näin ollen FC Lahti voitti ottelun ainoalla osumallaan.


HJK-HIFK Telia 5G Areenalla tiistaina 23.4. kello 18.30 ja FC Lahti-FC Inter Lahden Kisapuistossa perjantaina 19.4. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia