AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.03 // 22.1.2019

​FC Lahti vahvistaa puolustustaan - Penninkangas siirtyy Kuhnureihin

​FC Lahti vahvistaa puolustustaan - Penninkangas siirtyy Kuhnureihin

Kuva: FC Lahti

Puolustuspään moniosaaja Teemu Penninkangas siirtyy FC Lahteen yksivuotisella sopimuksella.

26-vuotias APV:n ja TP-Seinäjoen kasvatti pelasi viime kauden FC Interissä ja voitti turkulaisseuran riveissä Suomen Cupin. Otteluita Veikkausliigassa hänelle on kertynyt tähän mennessä yhteensä 89.

Penninkangas on pelannut suurimman osan urastaan SJK:ssa ja Seinäjoella hän on päässyt nostamaan ilmaan niin Veikkausliigan, Suomen Cupin kuin Liigacupinkin mestaruuspyttyä. Seinäjoelta Penninkangas siirtyi kaudeksi 2017 Ilvekseen, josta matka jatkui viime kaudeksi Interiin.

Lahteen Penninkangas siirtyy intoa täynnä.

- Minulla on oikein hyvät fiilikset! Tässä on jo aika pitkä aika viime kauden loppumisesta. Tähän asti olen ollut ilman sopimusta ja nyt tuntuu tosi hyvältä, että pääsee taas kunnolla hommiin joukkueen kanssa. Todella innoissani odotan tulevaa ja Lahdesta olen saanut kaikin puolin hyvät fiilikset, Penninkangas kommentoi.

Peräti 194 senttimetriä pitkä oleva Penninkangas ei nöyristele turhia, kun puhutaan ensi kauden tavoitteista.

- Europaikka on se selkeä tavoite, mitä lähdetään hakemaan. Henkilökohtaisesti en ole jäänyt Veikkausliiga-urallani kertaakaan ilman europaikkaa enkä aio jäädä nytkään. Olen seurannut, keitä pelaajia joukkueeseen on tullut, niin sen suhteen vaikuttaa hyvältä.

Lähde: FC Lahden tiedote
Lisää uutisia