AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.51 // 23.12.2018

​HIFK vahvistui jälleen – Laituri Ruotsista

​HIFK vahvistui jälleen – Laituri Ruotsista

Kuva: Juha Tamminen

Jalkapallouransa HIFK:n junioreissa vuonna 2002 aloittanut Samuel Haglund, 21, on tehnyt sopimuksen Helsingin IFK:n kanssa.

IFK:sta KäPan ja Klubi 04:n kautta Ruotsiin Oskarhamns AIK:hon pelaamaan lähtenyt nuori mies palaa kotiin kahden Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen.

Haglund pelasi 41 ottelua Ruotsin Division 1 Etelä-lohkossa, jossa hän teki kaksi maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä. Haglund on myös edustanut Suomea eri poikamaajoukkueissa 39 ottelussa, joissa hän on tehnyt yhteensä 10 maalia.

– Nuori pelaaja, joka haluaa menestyä ja kehittyä. Jos pelaajasta ovat useat kotimaiset ja ruotsalaiset seurat kiinnostuneita on meille voitto, kun saamme Samuelin joukkueeseemme. Samuel tuo myös erilaisen ulottuvuuden laitapelaamiseemme juonikkuudellaan. Ei ole sattumaa, että hän oli erittäin pidetty pelaaja ruotsalaisissa seuroissa. Tervetuloa kotiin, kommentoi IFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.

Haglundin sopimus kattaa seuraavat kaksi kautta.

Lisää uutisia