AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.46 // 13.11.2018

Honkanen siirtyy uusiin haasteisiin - jättää FC Lahden toimitusjohtajan tehtävät

Honkanen siirtyy uusiin haasteisiin - jättää FC Lahden toimitusjohtajan tehtävät

Kuva: FC Lahti

FC Lahden toimitusjohtaja vaihtuu kevättalvella seuran toimitusjohtajana viisi vuotta toimineen Tomi Honkasen siirtyessä toiselle toimialalle.

- Haikein mutta samalla tyytyväisin mielin tulen vaihtamaan alaa. On ollut etuoikeus työskennellä pitkäjänteisesti oman lajin lippulaivan palveluksessa ja kehittää alkutaipaleelta asti kannattamansa seuran toimintaa. Organisaation vahventaminen niin kentällä kuin taustatoiminnoissa, yhteistyöverkoston rakentaminen kotimaassa ja ulkomailla, eikä vähiten uuden akatemiatoiminnan käynnistäminen ovat olleet mielenkiintoisia hankkeita ja niitä on saanut toteuttaa osaavan väen kanssa, kertoo toimitusjohtaja Tomi Honkanen viisivuotis-jaksostaan.

- Kiitos Tompalle hyvästä ja sitoutuneesta työstä viiden viime kauden ajalta. Toivotamme hänelle menestystä ja kaikkea hyvää uusissa haasteissa. Tomi jatkaa meillä sopimuksemme mukaisesti tammikuun puolelle, joten uuden kauden rakentaminen voi jatkua häiriöttä. Kausikorttikampanja on tietysti yksi tämän hetken pääprojekteja kommentoi FC Lahden hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen.

Toimitusjohtaja Tomi Honkanen aloitti FC Lahdessa 1.1.2014 toimittuaan tätä ennen yhtäjaksoisesti kymmenen vuoden ajan lahtelaisen juniorijalkapallon parissa niin johdossa kuin kentällä oman työn ohella.

Lähde: FC Lahden tiedote
Lisää uutisia