AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.40 // 6.10.2018

​TPS-luotsille jäi karvas maku: "Harmittaa kun ei saatu edes pistettä"

​TPS-luotsille jäi karvas maku: "Harmittaa kun ei saatu edes pistettä"

Kuva: Juha Tamminen

RoPS haki lauantaina pisteet Turusta voittolukemin 2-1.

TPS-luotsi Mika Laurikainen manasi joukkueensa ensimmäisen puoliajan esitystä, mutta hän osasi antaa arvoa joukkueen peli-ilmeen kohenemisesta. Hänen mielestään toisen puoliajan esityksestä olisi kuulunut tasapelipisteen suuruinen palkinto.

- Ekalla jaksolla ei oltu kyllä hyviä, RoPS oli parempi. Silti molemmilla oli van kaksi laukausta ja myös kaksi maalia, mutta meillä ei yhtään maalia. Oli aikamoinen ero tehoissa. Puolustettiin huonosti ja hyökkäyspelikin oli jotenkin lukossa. Tauon ainoa viesti se, että nyt ruvetaan iskemään kiinni ja oikeasti tekemään töitä.

- Toinen jakso oli hyvä, taisteltiin, luotiin tilanteita ja saatiin hyviä paikkoja. Kun johtaa kahdella maalilla, niin on aina vaara, että alkaa varmistelemaan ja silloin toinen pääsee pikkaisen niskan päälle senkin takia. Kaiken kaikkiaan summattuna tasainen peli, mutta tosiaan kaksijakoinen. Harmittaa kun ei saatu edes pistettä, koska se me oltaisiin ansaittu toisen puoliajan esityksellä, Laurikainen harmitteli.

KuPS-TPS Savon Sanomat Areenalla sunnuntaina 21.10. klo 14.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia