AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.27 // 4.7.2018

HJK nappasi kotivoiton (HJK-PS Kemi 2-0)

HJK nappasi kotivoiton (HJK-PS Kemi 2-0)

HJK kaatoi PS Kemin keskiviikkona Helsingissä maalein 2-0 (0-0).

Klubi aloitti kamppailun jälleen vahvasti, ja edellisessä kotiottelussa maalinteossa onnistunut Roni Peiponen pääsi kokeilemaan lähietäisyydeltä jo ensimmäisellä minuutilla. Laitapakin laukaus painui kuitenkin ohi maalin alakulman. Seuraavaksi oli Evans Mensah'n vuoro koittaa, mutta PS Kemin maalivahti Oskari Forsman venyi tulisen laukauksen tielle.

20. minuutin kohdalla Klubin hyvä startti sai hieman tummia pilviä ylleen, kun Juha Pirinen jouduttiin vaihtamaan pois kentältä. Sisään vasemman laitapuolustajan tontille tuli Rafinha.

Heti vaihdon jälkeen HJK loi toistaiseksi parhaan tekopaikan, kun pallo pelattiin nopean hyökkäyksen päätteeksi takaviistoon boksin reunalle Sebastian Dahlströmille, jonka vaikeasta asennosta lähtenyt laukaus painui kuitenkin karkeasti yli maalin.

Seuraavaksi oli João Klaussin vuoro yrittää Rafinhan erinomaisesta esityöstä, mutta Forsman koppasi brasilialaisen laukauksen ilmiömäisellä torjunnalla alanurkasta.

Lukuisista laukauksista huolimatta tauolle siirryttiin lopulta maalittomassa tasatilanteessa.

Yksipuolisella jaksolla Klubi onnistui luomaan vaarallisia paikkoja, kun taas Maksim Rudakov HJK:n tolppien välissä oli liki toimettomana.

Toisen jakson alku oli melko sekavaa molemmilta joukkueilta. Pallonhallinta vaihteli puolin ja toisin ja peli aaltoili päästä päähän.

Hiljalleen Klubi sai kuitenkin taas pelin paremmin otteeseensa. Klauss ja Rafinha pääsivät molemmat kokeilemaan maalintekoa, mutta ensimmäisen laukaus kilpistyi vieraiden puolustukseen, ja toisen vedon Forsman torjui jälleen.

Ottelua oli takana reilu tunti, kun Mosaa rikottiin rangaistusalueen rajalla. Mies asettui itse pallon taakse ja painoi vapaapotkun vastustamattomasti maaliin ohi voimattoman Forsmanin. Osuma oli Mosalle kauden toinen.

Avausosuman jälkeen Kemi sai hieman uutta puhtia, ja vieraat onnistuivat luomaan painetta Klubin päätyyn. HJK:n puolustus piti kuitenkin kemiläiset poissa vaarallisimmilta tekopaikoilta.

77. minuutilla nähtiin toinen vaihto, kun Filip Valenčič korvasi pirteästi pelanneen Riskin.

Valenčič oli ehtinyt olla vain tovin kentällä, kun hän käynnisti hyökkäyksen keskialueelta. slovenialainen pelasi pallon nopeasti laitaan Mensah'lle, joka leikkasi upeasti keskustaa kohti. Vapaaseen paikkaan päästyään Mensah viimeisteli maltilla tuplaten Klubin johdon.

Välittömästi maalin jälkeen nähtiin viimeinen vaihto, kun Enoch Banza tuli sisään Nikolai Alhon tilalle. Minuutit olivat viime kaudella Veikkausliigassa debytoineelle Banzalle tämän kauden ensimmäiset pääsarjassa.

Rudakov venyi vielä ottelun lopussa upeaan torjuntaan pitäen vierailijat nollilla, ja kun lisäosumia ei Telia 5G Areenalla nähty, kirjattiin loppulukemat 2-0 HJK:lle.

HJK jatkaa Veikkausliigan piikkipaikalla seitsemän pisteen erolla ennen toisena olevaa RoPSia.



HJK-TPS Telia 5G Areenalla lauantaina 14.7. klo 19.00 ja TPS-PS Kemi Veritas Stadionilla lauantaina 7.7. klo 14.00. Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruudusta.

Lisää uutisia