AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.19 // 13.5.2018

Voitto ja nollapeli lämmittivät Peter Lundbergia

Voitto ja nollapeli lämmittivät Peter Lundbergia

Lundiksella oli aihetta tyytyväisyyteen. (Kuva: Juha Tamminen)

IFK Mariehamn on kääntänyt kurssinsa komeasti ja seilaa nyt tappiottomassa putkessa sunnuntaisen Ilves-voiton myötä.

Kauden neljästä ensimmäisestä ottelusta IFK kirjasi tasapelin ja kolme tappiota. Neljän edellisen ottelun saldo puolestaan on tasapeli ja kolme voittoa.

Ilves kaatui sunnuntaina 2-0 Wiklöf Holding Arenalla ja Grönvitt-luotsi Peter Lundberg oli pisteisiin erittäin tyytyväinen.

- Tämä oli meille tärkeä voitto ja totta kai oli hienoa pitää vihdoin nolla omassa päässä, "Lundis" sanaili.

Helpolla pisteet eivät kuitenkaan irronneet.

- Avausjakso oli tasainen, mutta taukoa kohden saimme peliä haltuumme. Paljon kulmia ja paikkojakin oli, joten johtomaali ennen taukoa oli minusta ansaittu.

- Toisella jaksolla Ilves nosti jopa 6-7 pelaajaa hyökkäämään ja pakotti meidät vetäytymään. Olisimme voineet vastaiskuista tehdä maalin, mutta hyvä että Simon Silverholt lopulta onnistui, Lundberg kertasi.

Voitto nosti IFK:n ohi Ilveksen kuudennelle sijalle.

- Tämä oli hyvä voitto vahvasta Ilves-joukkueesta, Lundberg tiivisti.


KuPS-IFK Mariehamn Savon Sanomat Areenalla perjantaina 18.5. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruudusta.

Lähde: IFK TV
Lisää uutisia