AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.28 // 10.7.2017

Muurinen RoPS-tasapelistä: "Oltaisiin ansaittu enemmän"

Muurinen RoPS-tasapelistä: "Oltaisiin ansaittu enemmän"

"Anan" tähtäin on 10. sijassa. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK ja RoPS kohtasivat lauantaina ja joukkueiden toinen kohtaaminen Veikkausliigassa tällä kaudella päättyi 2-2 (1-2) tasapeliin.

Kotijoukkue RoPS:n tasoitusmaali nähtiin ottelun 85. peliminuutilla, joten voitto karkasi HIFK:lta jälleen kerran käsistä aivan lopussa.

– Olemme pelanneet tällaisia samanlaisia pelejä hirveän paljon. Pelillisesti pystymme hallitsemaan ja pystyimme hyökkäyspäässä tekemään tänään kaksi maalia, mutta se ei kuitenkaan riittänyt. Vähän sama laulu. Se jää tasapeliin tai se (voitto) jää johonkin roikkumaan, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen sanoi.

– Alku oli huono ja 1-0 maalissa Ezen puolustaminen siinä epäonnistui. Kuitenkin 1-1:een ja 2-1:een vielä ekan puoliajan aikana. Se kertoo kuitenkin tämän joukkueen tietystä osaamisesta ja tilasta. Vaikka ollaan sarjataulukossa vaikeassa tilanteessa niin kun taas menee pari päivää niin joukkue kasaa itsensä ja ollaan taas vahvoja seuraavassa pelissä. Pelattiin hyvin joo, mutta ei tule voittoja. Se syö joukkuetta ja meitä kaikkia, Muurinen kertoi.

Muurinen suoritti kaikki kolme pelaajavaihtoa parikymmentä minuuttia ennen päätösvihellystä. Laitapuolustajana pelanneelle Matias Hänniselle iski jalkakramppi. HIFK-kapteeni Mika Väyrynen palasi avauskokoonpanoon neljän ottelun tauon jälkeen ja hän ei vielä ollut täysin 90 minuutin kunnossa.

– Masa Hännisellä paha kramppi ja Mika Väyrynen ollut pitkään poissa. Väykkä toi meidän keskikentälle aikamoisen lisän. Oli selvää, ettei Väyrynen pelaa 90 minuuttia. Hän pyysi vaihtoa jo aikaisemmin ennen kuin päästiin vaihto tekemään. Jossain kohtaa Nosh A Lody oltiin joutumassa vaihtamaan, mutta hän pystyi jatkamaan, Muurinen kertoi taustaa vaihdoille.

Seuraavaksi HIFK kohtaa Kuopion Palloseuran Telia 5G-Areenalla maanantaina 17. heinäkuuta. Joukkueet kohtasivat toukokuussa Kuopiossa, jolloin KuPS oli parempi maalein 2-1. Joukkue on tulevien otteluiden suhteen yhä luottavainen ja kaikki pelaajat uskovat edelleen parempiin sarjasijoituksiin. Kim Raimi kärsi pelikieltonsa RoPS:aa vastaan ja on jälleen KuPS-ottelussa valmennusjohdon käytettävissä.

– Puolustuspeliä meidän pitää pikkaisen skarpata. Jos hyökkäys on tuota luokkaa ja pallonhallinta pysyy hyvänä niin kyllä me jaksetaan uskoa, että se kymmenes sija pystytään jollain tavalla nakertamaan. Se on kuitenkin meidän tietynlainen tavoite, Muurinen sanoi.

– Ei ainakaan hävitty. Ei Rovaniemi niin helppo paikka ole pelata, että joskus täältä on lähtenyt tasapelin kanssa tosi tyytyväisenä kotiin. Oltaisiin ansaittu enemmän.


HIFK-KuPS maanantaina 17.7. kello 18.30 Telia 5G Areenalla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia