AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.27 // 5.7.2017

FC Lahden Taimi: "Pääsin antamaan pientä kuittia"

FC Lahden Taimi: "Pääsin antamaan pientä kuittia"

Kalle Taimi on viihtynyt FC Lahdessa. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahti jatkoi vahvoja keskikesän otteitaan kukistamalla PS Kemin tiistaina kotonaan lukemin 1-0.

Täksi kaudeksi juuri PS Kemistä Lahteen siirtynyt Kalle Taimi viihtyi tiivistunnelmaisessa sekä vauhdikkaassa ottelussa hyvin. Nyt muutaman pelin laitapakkina uurastanut Taimi myönsi, että joukkueen sisällä vallitsee erinomainen fiilis.

- Kopissa on kerrassaan loistava tunnelma. Toki voitot ruokkivat itseluottamusta. Voittojen jälkeen on helpompi hengittää, Taimi sanoi.

Taimi ei osannut sanoa yhtä syytä siihen, miksi joukkue on yks kaks löytänyt voittavan peli-ilmeen.

- Työnteko on asia numero yksi. Olemme tienneet koko ajan sen, että pystymme tekemään maaleja. Kaikki pelaajat ymmärtävät oman roolinsa kentällä. Luotamme toisiimme. Se helpottaa huomattavasti pelaamista.

Laitapuolustajana Taimi saa osallistua enemmän hyökkäyspelin saloihin. Loorents Hertsin ja Taimen välinen yhteistyö oikealla laidalla on klikannut edellisissä otteluissa hienosti.

- Olen tykännyt tosi paljon roolistani. "Loten" kanssa olemme myös saaneet jotain aikaiseksikin. Kun homma kulkee, niin antaa palaa vaan.

Taimi pääsi hyvin peliin mukaan. Yksi syy siihen oli, että samalla laidalla vipelsivät viime kauden joukkueesta tutut pelimiehet Aleksi Räihä sekä Aleksi Gullsten.

- Pääsin antamaan kavereille pientä kuittia. Huulen heitto kuuluu peliin. Joku tykkää siitä enemmän ja joku vähemmän, Taimi naurahti.


FC Lahti - RoPS sunnuntaina 16.7. kello 18.30 Lahden stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia