AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.26 // 30.6.2017

SJK haki Islannista hyvät lähtökohdat kotiotteluun

SJK haki Islannista hyvät lähtökohdat kotiotteluun

Mihkel Aksalu piti nollan Reykjavikissa. (Kuva: Juha Tamminen)

SJK otti historiansa ensimmäisen vierastasapelin euro-otteluissa, kun se taisteli 0-0 tuloksen Reykjavikissa KR:n vieraana.

Ensimmäisellä jaksolla isännät olivat selvästi niskan päällä, mutta SJK kesti rynistyksen ja toisella puoliskolla puntit tasaantuivat. Kaikenkaikkiaan vierastasapeli on erinomainen tulos, vaikkakin vierasmaalin kanssa se olisi ollut vielä parempi. Nyt otteluparin ratkaisu nähdään kuitenkin Seinäjoella, kun SJK isännöi toista osaa OmaSp Stadionilla torstaina 6.7. klo 19:00. Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa.

KR hallitsi ottelun ensimmäistä puoliaikaa ja loi painetta SJK:n puolustuspäähän etenkin keskitysten avulla. Varsinaiset maalipaikat olivat kuitenkin vähissä. Kertaalleen KR:n pelaaja pääsi puskemaan hyvästä paikasta boksissa, mutta Mihkel Aksalu torjui. KR:llä oli avauspuoliajalla valtava määrä erikoistilanteita, mutta niistäkään ei tulosta tullut.

Kotiyleisö ehti juhlia johto-osumaakin ensimmäisen puoliajan lopulla, mutta KR:n kapteeni Pálmi Pálmason oli paitsiossa. SJK:n kunnolliset hyökkäykset olivat ensimmäisellä puoliajalla kortilla. Aivan puoliajan lopulla Mehmet Hetemaj pelasi pallon boksiin Timo Tahvanaista kohti, mutta KR-vahti Beitir Olafsson ehti väliin.

Toisella puoliajalla SJK pääsi peliin paremmin mukaan, ja loi hyviä hyökkäyksiä. Toista jaksoa oli kulunut viitisen minuuttia, kun Billy Ions nousi hyvin vasemmalta laidalta. Olafsson pääsi kuitenkin Ionsin keskityksen väliin.

SJK sai kulmapotkun 54. minuutilla, kun Billy Ionsin kova veto kimpoili KR-pelaajan kautta päädystä yli. Kentän parhaimpiin kuulunut Dani Hatakka pääsi puskemaan kulmapotkusta, mutta pusku jäi hieman löysäksi, ja Olafsson nappasi pallon helposti hyppysiinsä.

65. minuutilla kotiyleisö ehti jälleen juhlia maalia, mutta tälläkin kerralla tilanne oli paitsio. Toinenkin jakso oli KR:n hallintaa, mutta SJK oli selvästi paremmin pelissä mukana. KR keskitti paljon boksiin, minkä seurauksena se sai myös paljon kulmapotkuja.

SJK:kin sai muutaman hyvän erikoistilanteen, mutta kunnolla Olafssonia ei päästy haastamaan. Mihkel Aksalu sen sijaan venyi lisäajalla pariinkin upeaan torjuntaan. KR myös laukoi ahkerasti, mutta SJK:n onneksi valtaosa myös painui selvästi yli maalin.

Lisäajalla myös SJK:lla oli vaarallisen näköinen tilanne, kun KR:n maalivahti Olafsson lähti kuljettamaan palloa, ja Billy Ions sekä Jesse Sarajärvi olivat lähellä päästä palloon. Lopulta islantilaismaalivahti kuitenkin selvitti tilanteen, ja ottelu pysyi maalittomana loppuun asti.

Lähde: SJK:n tiedote
Lisää uutisia