AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.22 // 30.5.2017

Ennakko: IFK Mariehamn-RoPS

Ennakko: IFK Mariehamn-RoPS

IFK Mariehamn ja RoPS iskevät yhteen keskiviikkona sarjataulukon tämänhetkisen keskikastin tiukassa koitoksessa.

Veikkausliigasta on pian pelattuna jo ensimmäinen sarjakolmannes. Avauskierrosten perusteella kotimaisen jalkapallon pääsarjasta on jälleen syytä odottaa huikean tasaista taistelua usean joukkueen kesken.

Varsinkin keskikastissa puolet joukkueista ovat parin pisteen sisällä toisistaan. Huomenna näistä joukkueista kohtaavat kaksi - kahdeksantena oleva Rovaniemen Palloseura ja pisteen heikommalla sijalla majaileva IFK Mariehamn.

Tähän mennessä IFK Mariehamn on päästänyt jo puolet koko viime kauden päästettyjen maalien määrästään. Silti Peter Lundbergin ja Kari Virtasen luotsaaman joukkueen DNA on pysynyt muuttumattomana. IFK nojaa edelleen vahvaan puolustukseen.

- Maarianhaminassa vaikeutena on pieni kenttä ja puolustustahtoinen vastustaja. Siellä harvemmin nähdään isoja maali-iloitteluja, vaikka onhan niitäkin siellä toisinaan tapahtunut, RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen muistelee.

Malinen uskoo kuitenkin, että mitään maalikarkeloita ei keskiviikkona nähdä.

- Pienet marginaalit tulevat ratkaisemaan. Oli kyse sitten kotijoukkue Maarianhaminasta tai vierailija Rovaniemestä, niin molemmat tulevat varmasti olemaan tarkkana oman päänsä suhteen.


IFK Mariehamn-RoPS Wiklöf Holding Arenalla keskiviikkona 31.5. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia