AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.18 // 6.5.2017

Muurinen: "Voitto kruunaa kaiken"

Muurinen: "Voitto kruunaa kaiken"

HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen oli enemmän kuin mielissään lauantain RoPS-voitosta. (Kuva: Juha Tamminen)

Lauantaina tullut 1-0-voitto RoPSista oli HIFK:lle Veikkausliigakauden ensimmäinen.

Tähtirinnat nousivat sarjataulukossa kahdeksanneksi. Viiden pelatun ottelun jälkeen HIFK:n saldona on voitto, kolme tasapeliä ja yksi tappio.

– Jokainen tietää, miten tärkeä voitto tämä oli meille. Avausvoiton piti tulla jo Seinäjoella, mutta ei tullut, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen sanoi ottelun jälkeen.

– Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli useampi paikka tehdä. RoPS sai kuitenkin liian hyvän otteen toisella puoliajalla. Toivoin, että peli olisi pysynyt paremmin kasassa. Pelasimme ensimmäisellä puoliajalla paremmin kuin toisella. Voitto kuitenkin kruunaa kaiken, Muurinen kertoi.

HIFK:lla oli muutama viime hetken poissaolo kokoonpanossa, mutta se ei juurikaan näkynyt joukkueen peliesityksessä.

– Meillä oli hyvä tekemisen meininki. Pekka Sihvola onnistui erinomaisesti Seinäjoella, mutta hän oli kuumeessa koko viikon. Myös Jani Bäckman ja Fredrik Lassas ovat olleet sivussa. Hyvä ryhmä saatiin kuitenkin kasaan. Mielestäni on aivan mahtavaa, että Pauli Kuusijärvi pelasi tänään täydet 90 minuuttia, Muurinen totesi lauantaina.

Mikael Forssell pelasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella HIFK:n avauskokoonpanossa. Tuloksena oli kauden ensimmäinen ja uran 28. Veikkausliigamaali.

– Forssell teki erittäin tärkeän maalin. Pelaamattomuus ei juurikaan näkynyt. Hieno sisääntulo IFK-perheeseen ja hänestä on varmasti vielä enemmän iloa joukkueelle myöhemmin tällä kaudella, Muurinen myhäili.


KuPS-HIFK Savon Sanomat Areenalla perjantaina 12.5. kello 18.3. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia