AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.11 // 14.3.2017

FC Lahden Korkeakunnas: "Saimme leirikasteen"

FC Lahden Korkeakunnas: "Saimme leirikasteen"

Toni Korkeakunnas antoi vastuuta laajalle ringille. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahti kaatoi maanantaina harjoitusottelussa FC Ascón numeroin 3-2 (1-1) Espanjan Saloussa.

- Kaikki sai pelata, eikä tullut loukkaantumisia. Siihen olen tyytyväinen. Saimme leirikasteen, Korkeakunnas kertoo FC Lahden sivuilla.

Kapteeninnauhaa kantanut Drilon Shala osoitti ottelussa monipuolisuutensa. Hän aloitti laitahyökkääjänä, siirtyi kärkimieheksi ja pelasi lopulta laitapuolustajana.

- Shala on tullut hyvin mukaan ja ollut meille arvokas pelaaja, kun sopimus saatiin kasaan, "Toke" kehaisee.

Shala itse iloitsi vuoden ensimmäisestä maalistaan kuhnuripaidassa.

- Ensimmäinen puoliaika oli meiltä hakemista ja vastustaja pelasi ihan hyvin, mutta toisella puoliajalla saimme draivin päälle. Olen iloinen joukkueen puolesta ja kauden ensimmäisestä maalista. Tästä on hyvä jatkaa, Shala puolestaan sanoo.

FC Lahti kohtaa tulevana perjantaina Saloun harjoitusleirin toisessa ottelussa ruotsalaisen Falkenbergs FF:n.

Lisää uutisia