AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.23 // 12.6.2016

Malinen vain puoliksi tyytyväinen pisteeseen

Malinen vain puoliksi tyytyväinen pisteeseen

Juha Malinen näki RoPSin olevan oikeassa suunnassa. (Kuva: Juha Tamminen)

RoPSin päävalmentaja Juha Malinen ei suoranaisesti revennyt riemusta, vaikka joukkue onnistui katkaisemaan HJK:n puhtaan kotivoittoputken 1-1-tasapelin myötä sunnuntana.

HJK siirtyi ottelussa johtoon aivan toisen puoliajan alussa. Pallo kävi rangaistusalueen sisällä Jarkko Lahdenmäen käteen, eikä Taye Taiwo erehtynyt pilkulta. Malinen ei päätuomari Petri Viljasen vihellystä täysin sulattanut, mutta 1-0 oli tosiasia. Maalin jälkeen Klubi vetäytyi. Richard Gadzen painava ylärimalaukaus oli lähes ainoita isäntien vaarallisia tilanteita koko jälkimmäisellä puoliajalla.

- Itselläni oli koko ajan tunne, että kyllä me ainakin se yksi maali väännetään. Joukkueella oli hyvä tekemisen taso, Malinen kertoi.

RoPSin tasoitus syntyi Aapo Heikkilän ja Oluremin yhteistyöstä. Hetkeä aiemmin vaihdosta kentälle tulleen Heikkilän ottelun ensimmäinen kosketus oli jatko Oluremille, joka tinttasi pallon suoraan ilmasta ohi Thomas Dähnen. Tasoitus jäi ottelun viimeiseksi kunnolliseksi maalitilanteeksi.

RoPS-valmentajaa tasapeli tyydytti vain osittain.

- Tiedä nyt maistuuko tämä tasapeli paremmalta kuin edellinen Maarianhaminaa vastaan, Malinen pyöritteli.

- Tietenkin Mäkitalon sekä Kokon poissaolot toivat valmistautumiseen haasteita, mutta minun mielestäni meillä ei ollut isompaa hätää missään vaiheessa. Jatkettiin edelleen hyvällä ilmeellä.


RoPS-Ilves Rovaniemen Keskuskentällä lauantaina 18.6. kello 13.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia