AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.19 // 11.5.2016

​VPS:n Gatambiyen tavoitteet korkealla

​VPS:n Gatambiyen tavoitteet korkealla

VPS:n nuoren Fabrice Gatambiyen tavoitteet ovat korkealla tulevaisuudessa.

VPS ilmoitti keskiviikkona tehneensä 4+3-vuotisen sopimuksen vuonna 2000 syntyneen Fabrice Gatambiyen kanssa.

Gatambiye on pelannut poikamaajoukkueissa ja on yksi VPS:n B-junioreiden SM-sarjaryhmän avainpelaajista. Hänen mielestään joukkueen tavoitteen tulee olla tällä kaudella korkealla.

– Olimme viime vuonna Kai Pahlman -turnauksessa pronssilla ja siellä olivat mukana kaikki Suomen parhaat pelaajat. Minun mielestäni vähempää ei voi tällä kaudella tavoitella B-junnujen SM-sarjassa kuin mitaleita, Gatambiye sanoi VPS:n sivuilla.

Peliaikaa Gatambiyelle kertyy varmasti lähinnä junioripuolelta. Pitkä sopimus oli VPS:n päävalmentajan Petri Vuorisen mukaan paras vaihtoehto.

– Fabulla on kehityksensä kannalta edessä varmasti kolme tärkeintä vuotta nyt. Sen takia oli tärkeää tehdä pitkä sopimus. Kyseessä on pelaaja, jolla on hyvä pelikäsitys. Hän oli ensi kertaa treeneissämme viime kaudella loppukesästä ja on nyt käynyt muutaman kerran jo treeneissä, Vuorinen kertoi.

Nuorukaisen omat tavoitteetkin ovat korkealla - niin kuin pitääkin.

– Tavoite on nousta Vepsun liigajoukkueeseen ja ponnistaa siitä jossain vaiheessa ulkomaille, Gatambiye totesi kylmän viileästi.


VPS - PS Kemi Kaarlen Kentällä perjantaina 13.5. kello 18.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia