AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.39 // 4.10.2015

Korkeakunnas suitsuttaa kahden maalin Gelaa

Korkeakunnas suitsuttaa kahden maalin Gelaa

"Token" FC Lahti otti arvokkaan voiton. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahden mitalihaaveet pysyivät elossa, kun se nujersi sunnuntaina FC Interin lukemin 3-1.

Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas otti kolme pistettä ilolla vastaan.

- Tosi tyytyväinen kolmeen pisteeseen! Ei mikään huippuesitys, mutta yhtenäinen esitys. Varmasti ansaittiin voitto, kuten kollega (Job Dragstma) sanoikin, Korkeakunnas sanoo FC Lahden sivuilla.

Ottelun näkyvin hahmo oli kaksi maalia iskenyt Xhevdet Gela.

- Eilen naljailin Gelalle, että aika paljon olet saanut hyökätä ja milloin olet ajatellut tehdä maalin. Hän sanoi, että on tehnyt jo yhden maalin. Sanoin, että miten olisi jos tekisit toisen. Nähtävästi toimi. Ilmeisesti pitää aloittaa tällainen "välittämiskampanja". Seuraavaksi otetaan (Aleksi) Paananen hampaisiin, jos hän saisi laukauksen maalia kohti, Korkeakunnas naurattaa.

- Gelan maalit oli hienoja ja hyvin alustettuja. Onhan se aina kivaa, kun saamme nauttia Pekka Lagerblomin palveluksista. Toisessa Gelan maalissa oli häneltä maailmanluokansuoritus, ajoitus oli juuri oikea, Korkeakunnas kehuu.

Brassikonkari Rafael pelasi täydet minuutit ja pelasi varsin vakuuttavasti.

- Rafael on nyt taas syksyä kohden herännyt henkiin. Pelaa nyt kun ansaitsee pelata. Oli tänään erinomainen pelinrytmittäjänä ja toi rauhallisuutta meidän peliin. Hänellä on ollut hyvä jakso menossa useamman viikon. Tärkeää, että jatkaa noita esityksiä ja rupeaa osumaakin, kun (Matheus) Alves voi olla pois jonkin aikaa. Maalivahti (Henrik Moisander) teki ne torjunnat, mitkä piti tehdäkin, Korkeakunnas toteaa.

Lisää uutisia