AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.36 // 11.9.2015

Korkeakunnas hehkuttaa jo sunnuntain asetelmia

Korkeakunnas hehkuttaa jo sunnuntain asetelmia

"Toke" odottaa Seinäjoen vierailua. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahti raapi torstaina arvokkaan 3-2-voiton FC KTP:sta ja otti sarjataulukon kärkeä kiinni kolmella pisteellä. Matkaa kärkitaistoon on nyt enää viiden pisteen verran.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas ei varauksetta omiaan kehunut, mutta onnistujiakin löytyi. Lainalta Mikkelistä palannut Jasse Tuominen urakoi täydet minuutit ja hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Myös Jani Tanska urakoi topparin tontilla koko ottelun.

- Olen erittäin tyytyväinen meidän uusvanhoihin pelaajiin. Tanska tuli taas voittamaan niitä palloja boksiin ja pelasi todella tyylikkään, sinänsä näkymättömän, puolustuspelin. Toi jykevyyttä sinne. Tuominen toi vaarallisuutta ja juonikkuutta hyökkäyspäähän. Oli poika liekeissä. On hyvin kasvanut korkoa Mikkelissä, kun on saanut vastuuta ja onnistumisia. Näytti heti, että on valmis ottamaan tämän sarjan haltuun, Korkeakunnas kehuu seuran verkkosivuilla.

Ääritalon laukoma 2-1 maali oli erittäin kaunista katseltavaa ja on varmasti ehdolla koko kauden hienoimmaksi maaliksi.

- En usko, että tulee hienompaa maalia tässä sarjassa. Fantastinen maali, Korkeakunnas suitsuttaa.

Sunnuntaina Lahti kohtaa sarjakärki SJK:n vieraskentällä. Veikkausliigan kärkipää on todella tasainen ja loppukaudesta tulee erittäin tasainen.

- Loistavat asetelmat! Saadaan haastaa sarjakärki seuraavaksi. Mielellään lähdetään matkustelemaan Pohjanmaaalle, Korkeakunnas päätti.


SJK - FC Lahti Seinäjoen Keskuskentällä sunnuntaina 13.9. kello 17.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Lisää uutisia