AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.34 // 29.8.2015

​FC KTP jatkoi vahvaa menoaan (FC KTP-FF Jaro 1-0)

​FC KTP jatkoi vahvaa menoaan (FC KTP-FF Jaro 1-0)

Ville Oksanen pamautti voittomaalin. (Kuva: Juha Tamminen)

FC KTP otti jälleen tärkeät pisteet, kun FF Jaro kaatui Arto Tolsa Areenalla lauantaina lukemin 1-0.

Ottelun ratkaisu nähtiin vasta lopussa. Ville Oksanen viimeisteli isäntien ja ottelun ainoan osuman 82. minuutilla.

Lauantai-iltapäivänä pelattiin huipputärkeistä pisteistä Arto Tolsa areenalla, kun kotijoukkue KTP ja vierailijaksi saapunut FF Jaro iskivät yhteen. Tyvipään kamppailu ei tasollisesti noussut kovinkaan kummoiseksi, mutta ottelun viihdearvo oli kuitenkin korkea. Molemmilla joukkueilla oli muutama hyvä maalintekopaikka, mutta lopulta vain Ville Oksasen laukoma huippukuti merkittiin maalitilastoihin.

Ottelu alkoi vierailijan merkeissä. Jaro hallitsi ottelun ensimmäistä parikymppistä selkeästi. Joukkue loi muutaman tekopaikan, mutta KTP-maalia vartioinut Saku-Pekka Sahlgren selvitti tilanteet. Liekö vajaan puolen tunnin kohdalla areenan yli pyyhkinyt reipas sadekuuro herättänyt KTP:n, sillä joukkue pääsi otteluun paremmin mukaan ja pystyi luomaan muutaman puolittaisen tekopaikan. Lähimmäksi maalia pääsi nuori Aleksi Tarvonen, joka pääsi Valeri Minkesen tarjoilusta avopaikkaan, mutta laukaus suuntautui yli.

Tauolle mentiin pyöreissä 0-0 lukemissa.

Toisella jaksolla peli jatkui tasaisena. Peli aaltoili puolelta toiselle ja molemmat joukkueet loivat paikkoja hyökkäyspäässä. Ratkaisu nähtiin lopulta kun pelikello näytti 83.minuuttia. Ilari Äijälä lähetti puolirajalta pitkän vapaapotkun Jaron maalille.

Pallo ajautui toppari Jordi van Gelderenille, jonka laukauksen pystyi Jaro-vahti Öst torjumaan alakulmasta. Peliväline kimposi torjunnan jälkeen kuudentoista kulmalle Ville Oksaselle, joka pääsi vetämään kuukauden maalin komeasti maalin yläkulmaan.

Vierailija myllytti loppuhetket armottomasti, mutta uhrautuva kotkalaispuolustus kesti ja äärimmäisen tärkeät pisteet jäivät satamakaupunkiin.

Lisää uutisia