AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.24 // 17.6.2015

​VPS ohuella puolustuskalustolla FC Lahtea vastaan

​VPS ohuella puolustuskalustolla FC Lahtea vastaan

"Oka" harmittelee uusia poissaoloja. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS oli löytämässä hyvää virettä maaottelutauon alla ja tuon vireen jatkumista saapuu keskiviikkona testaamaan FC Lahti.

Maaottelutauko teki Vepsulle myös hyvää, sillä kolhuja ja vammoja oli ehtinyt kasaantua useampia, joten se on voinut käyttää aikaa niiden paranteluun. Osalle keskiviikon Lahti-ottelu tulee kuitenkin liian aikaisin.

- Aika pienellä ryhmällä harjoiteltiin viime viikolla. Jerry Voutilaisen ja Steven Morrisseyn lisäksi poissa keskiviikon pelistä ovat varmuudella Cliffton Miheso, Charles Bantanga ja Mikko Viitikko, VPS-luotsi Olli Huttunen luettelee seuran verkkosivuilla.

Miheson kausi päättyi Kuopiossa, kun kenialainen loukkasi polvensa. Bantangaa puolestaan vaivaa silmävamma, ja Viitikon nilkka vääntyi lauantaina U21-maaottelussa Ruotsia vastaan. Viitikon vamman vakavuus selviää myöhemmin.

Miheson ja Viitikon poissaolot kaventavat Vepsun puolustusosastoa.

- Vähän ovat käyneet kalliiksi nuo nuorten maajoukkuereissut. Onneksi Teemu Honkaniemi palaa kokoonpanoon. Keskiviikolle riittää kuitenkin vielä vaihtoehtoja.

Poissaoloista huolimatta Vepsun pelityyli pysyy hyvin samanlaisena kuin aikaisemmissakin otteluissa.

- Aktiivisella pelitavalla jatketaan. Prässin täytyy olla oikea-aikaista, myös keskikenttäpelaajat ja puolustajat on saatava fiksusti mukaan.


VPS - FC Lahti Hietalahdessa keskiviikkona 17.6. klo 18.30. Voit seurata ottelua suorana lähetyksenä IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Lisää uutisia