AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.23 // 10.6.2015

VPS:n tuska helpottamassa - ”On ollut vähän kireä tunnelma”

VPS:n tuska helpottamassa - ”On ollut vähän kireä tunnelma”

Vaasan Palloseuran parantunut tuloskunto on rauhoittanut tunnelmaa myös joukkueen sisällä.

VPS hävisi kuusi ensimmäistä otteluaan. Ensimmäinen voitto antoi odottaa kymmenennelle kierrokselle. Viidestä viime pelistä joukkue on nyt kerännyt viisi pistettä. Suunta näyttäisi olevan kääntymässä.

- On ollut vähän kireä (tunnelma) alkukaudella, VPS:n Eero Tamminen myöntää.

- Olemme pelanneet ihan hyviä pelejä. Pistemäärä ei kerro koko totuutta. Uskon, että nyt lähtee homma kääntymään.

Kuinka helpottavaa oli saada yhteensä neljä pistettä kahdesta viime pelistä?

- Oli se tosi helpottavaa. Tuossa tuli monessa pelissä viime hetken maaleja. Oli se henkisesti raskasta.

Tamminen teki yhden kauden maaleista 3-0 voitossa Interiä vastaan. Vaasaan siirtynyt Juho Mäkelä kantaa Tammisen lisäksi viimeistelyvastuuta.

- "Kirurgi" haluaisi paljon keskityksiä ja tekee hyviä pystyjuoksuja. Pitää yrittää antaa hänelle niitä.

Parhaillaan Tamminen on Suomen U21-maajoukkueen mukana Helsingissä. Pikkuhuuhkajat isännöi Ruotsia lauantaina klo 15 pelattavassa Helsingin Pallokentän juhlaottelussa. Peliin on vapaa pääsy.


VPS - FC Lahti Hietalahdessa keskiviikkona 17.6. klo 18.30.

Voit seurata ottelua suorana lähetyksenä IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Lisää uutisia