AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.22 // 5.6.2015

Aksalu jopa "vielä vakuuttavampi" SJK-maalilla

Aksalu jopa "vielä vakuuttavampi" SJK-maalilla

Mihkel Aksalu on pelannut vahvan alkukauden. (Kuva: Juha Tamminen)

SJK:n maalivahti Mihkel Aksalu valittiin Veikkausliigan toukokuun kuukauden pelaajaksi ja perusteet valinnalle ovat vankat.

Aksalu on pitänyt maalinsa koskemattomana tällä kaudella jo kahdeksan kertaa, eikä kymmenessä pelatussa ottelussa SJK:lle ole tehty kuin neljä maalia. Aksalu itse ottaa kunnian vastaan nöyränä ja jakaa sitä puolustuslinjalle sekä koko joukkueelle, mutta kyllä muutamissa otteluissa miehen huikeat torjunnat ovat myös pitäneet SJK:n pelissä mukana. Yksi tälläinen nähtiin viime keskiviikkona Maarianhaminassa, kun Aksalu esitti komean torjunnan Josef Ibrahimin kaukolaukaukseen.

Aksalun vire ei tule kuitenkaan SJK leirissä kenellekään yllätyksenä.

- Aksalu oli jo viime kaudella erittäin luotettava. Hän pelasi jo silloin vakaalla hyvällä tasolla usean pelin perätysten, mikä on huippumaalivahdin tunnusmerkki. Tällä kaudella hän on jatkanut mielestäni vähintään yhtä hyvällä tasolla, jos ei ole esittänyt jopa vielä vakuuttavampia otteita, kommentoi SJK:n maalivahtivalmentaja Jori Särkkä valmennettavaansa seuran verkkosivuilla.


SJK - RoPS Seinäjoen Keskuskentällä sunnuntaina 7.6. kello 14.00. Ottelu on mukana Yle TV2:n Futiskierroksessa. Koko ottelun voit katsoa IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Lisää uutisia