AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.20 // 23.5.2015

​Korkeakunnaksella hyviä muistoja Armstrongista

​Korkeakunnaksella hyviä muistoja Armstrongista

"Toke" muistaa "Keken" niin pelikaverina kuin valmentajana. (Kuva: Juha Tamminen)

Lauantaina Tammelassa kohtaavien Ilveksen ja FC Lahden päävalmentajien Keith Armstrongin ja Toni Korkeakunnaksen yhteiset muistot ulottuvat kauas.

Armstrong kuvaili Etelä-Suomen Sanomille entistä pelikaveriaan ja valmennettavaansa Korkeakunnasta pelaajaksi, jolla oli vahvoja omia mielipiteitä pelillisiin asioihin. Myös "Toke" muistaa brittivalmentajan vahvatahtoisena persoonana.

- Ihan ensiksi oltiin vähän aikaa pelikavereita 80-luvun loppupuolella ja sitten 90-luvulla Keke oli mun valmentaja. Kyllä hänelläkin oli vahvat mielipiteet. Keken joukkueessa ei ole kenelläkään epäselvää, mitä pitäisi tehdä.

- Englannin liigaa katseltiin joskus kimpassa aikoinaan ja hyviä muistoja on niiltä ajoilta, Korkeakunnas hymyilee ESS:n haastattelussa.


Ilves - FC Lahti Tammelan stadionilla lauantaina 23.5. kello 16.00. Mikäli et pääse paikan päälle metsästämään makkarasalkkua, voit seurata ottelua suorana lähetyksenä IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Lisää uutisia