FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
RoPS
4-3-3

10

(1-0)

Yleisöä 1254

SJK
4-3-3
vko.39 // 5.10.2019

Ennakko: RoPS-SJK

Ennakko: RoPS-SJK

RoPS hakee viimeistä sinettiään sarjapaikalleen ja SJK pyrkii vielä nousemaan eurolopputurnauspaikoille joukkueitten kohdatessa sunnuntaina Rovaniemen Keskuskentällä.

SJK on kohdannut RoPS:n tällä kaudella Veikkausliigassa jo kahdesti, eikä edellisestä kohtaamisesta ole edes kovin kauan. Elokuussa RoPS vieraili Seinäjoella ja silloin peli päättyi maalittomaan 0-0 tasapeliin. Samoin päädyttiin tasapeliin kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Rovaniemellä toukokuussa ja tuolloin tulos oli 1-1. SJK:n maalin teki Denys Oliinyk ja RoPS:n Eetu Muinonen. Edellisessä Rovaniemen vierailussa SJK oli hieman varamiehisenä matkassa ja juuri ennen ottelua jouduttiin tekemään vielä viime hetken muutoksia.

Sunnuntain ottelu on kauden toiseksi viimeinen ja samalla viimeinen vierasottelu, jos SJK ei pääse mukaan kauden jälkeen pelattavaan lopputurnaukseen.

- Työmme on aina antaa kaikkemme, oli tilanne sitten mikä tahansa. Meidän kannattajat ansaitsevat sen ja tämä seura ansaitsee sen. Sitä olen sanonut pelaajille, että on velvollisuutemme tehdä kaikkemme jokaisena päivänä, jokaisessa pelissä ja harjoituksessa. Muuten emme tarvi muutoksia. Meillä on tässä joukkueessa kaikki tarvittava, jotta voimme kääntää kierteemme. Meillä on kaikki ne ominaisuudet mitä siihen tarvitaan, sanoo SJK:n päävalmentaja Brian Page seinäjokelaisten verkkosivuilla.

- Minä ja me kaikki olemme todella pettyneitä siitä, että emme ole käyttäneet kykyjämme ja mahdollisuuksiamme hyväksi. Siksi nyt on viimeinen hetki, että näytämme mistä olemme tehty ja hoidamme työmme sekä saamme mukaamme kunnon tuloksen. Jos muut tulokset menee vielä meidän eduksemme, niin meillä on vielä viimeisen otteluun pelattavaa. Meillä on vielä mahdollisuus saavuttaa tavoitteet europaikasta, painottaa Page.

RoPS:lla on sen sijaan alla riemastuttava kotivoitto Vaasan Palloseurasta. Parin heikohkon vierasottelun jälkeen joukkue otti tärkeän 2-1 kotivoiton kohtalaisen ehjällä pelillä.

- Siinä pelissä meidän toiminnot olivat jo parempia, mutta ei aivan sitä mitä olisin odottanut. Sitä on tarkoitus parantaa, Tuutti huomauttaa.

- Huomiselle meillä on tietenkin pelisuunnitelma, jolla haluamme yllättää SJK:n, mutta erityisesti haluamme näyttää toisillemme, seuralle sekä yleisölle, että emme ole virkamiesjoukkue, vaan olemme joukkue isolla Sinisellä Sydämellä.

RoPS:n kokoonpanossa ei ole tällä hetkellä pelikieltoja eikä isoja loukkaantumisia, mutta muutaman pelaajan kunto sunnuntaita ajatellen oli vielä lauantaina iltapäivällä epävarma.

Harjoituksissa loukkaantuneen maalivahti Mihkel Aksalun lisäksi SJK:lta on sivussa varmuudella ainoastaan operaatiosta toipuva Billy Ions ja vielä pienellä kysymysmerkillä puolustaja José Nadson. Nadson on jo harjoitellut ja häntä odoteltiin mukaan viime otteluun KPV:ta vastaan. Hän ei kuitenkaan pelannut silloin ja päätös pelaamisesta sunnuntaina tehdään valmistavissa harjoituksissa.

Kenttäpelaajien osalta pelaajatilanne on hyvä, jopa parempi kuin hetkiin, kun Brian Page on aiemmin joutunut vaihtelemaan joukkuetta lähes joka otteluun. Nyt ryhmä on kuitenkin melko hyvin kasassa ja se on näkynyt myös viikolla harjoituksissa.


RoPS-SJK sunnuntaina 6.10. klo 16.00 Rovaniemen Keskuskentällä. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: RoPS:n verkkosivut, SJK:n verkkosivut