FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
TPS
4-3-3

11

(1-0)

Yleisöä 2269

FC Lahti
4-4-2
vko.24 // 14.6.2018

Ennakko: TPS-FC Lahti

Ennakko: TPS-FC Lahti

TPS ja FC Lahti avaavat viikonlopun kierroksen jo perjantaina myöhäisottelulla Veritas Stadionilla.

FC Lahti ja TPS kohtasivat liigan avauskierroksella lumisessa Kisapuistossa. Lahti siirtyi 3-0-johtoon Artjom Dmitrijev, Igor Jovanovićin ja Henri Anierin maaleilla. TPS iski kuitenkin kahdesti lisäajalla. Ensin pallo kimposi Artjom Vjatkinista omaan maaliin ja 3-2-lukemat tykitti Onni Valakari.

- Pelasimme silloin hyvän ensimmäisen puoliajan, mutta emme saaneet tehtyä maaleja. FC Lahti tuli toisella puoliajalla lujaa ja jouduimme vastaanottavaksi osapuoleksi. Positiivista oli kuitenkin se, että pelattiin loppuun asti ja saatiin tehtyä ne kavennusmaalit. Pisteitä se ei kuitenkaan meille tuonut, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen harmittelee.

Yhteensä joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa 40 kertaa. Lahti on vienyt nimiinsä näistä otteluista 16 ja TPS 18. Myös maalit ovat lähes tasan. Lahtelaiset ovat osuneet 56 kertaa turkulaisten 60 osumaa vastaan. Perjantaina on mahdollisuus tasoittaa tilannetta entisestään.

TPS kärsi viimeksi numerollisesti selvän tappion ja onkin pelannut maalipaikoistaan huolimatta kuukauden ilman maalia ja sarjasijoitus onkin painunut sarjan viimeiseksi. FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas ei kuitenkaan lähde aliarvioimaan vastustajaa. TPS on pelannut kaksi viimeisintä kotiotteluaan tasan ja turkulaiset ovat puolustaneet hyvin. Korkeakunnaksen mukaan FC Lahti haluaa aloittaa Turussa voittoputken.

- TPS on pelannut hyviä pelejä, vaikka he eivät ole saaneet tulosta. Heidän pelinsä ovat pelillisesti olleet tasaisia. He ovat pelanneet kaksi viimeisintä kotiotteluaan tasan. Meidän pitää saada avattua TPS:n puolustus ja oltava aktiivisempia ja terävämpiä boksin läheisyydessä ja sisällä.

- Olemme kiinnittäneet huomiota pieniin asioihin, sillä pelin rakenne on ollut hyvä. Vastustajalle emme ole juurikaan paikkoja antanut. Nopeat pienet ratkaisut, päättäväisyys ja henkilökohtaiset yksilösuoritukset kääntävät pelin meille. Haluamme palata voittojen tielle. Viimeksi TPS teki ottelun meille vaikeaksi, mutta olemme varautuneet kaikkeen, Korkeakunnas ennakoi.

TPS on saanut kokoonpanoonsa takaisin maalivahti Jonathan Viscosin, puolustaja Rasmus Holman sekä hyökkääjä Oskari Jakosen. Poissa ovat ainoastaan puolustaja Antto Tapaninen sekä pitkäaikaispotilas, keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky.

- Se antaa meille tietysti enemmän mahdollisuuksia, kun lyömme lopullisen kokoonpanon lukkoon, mutta muutoksia on tulossa, se on varma. Olisihan se maalitili nyt mukava saada auki myös kotiottelussa, Laurikainen myöntää.


TPS-FC Lahti Veritas stadionilla perjantaina 15.6. kello 20.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lähde: TPS:n verkkosivut, FC Lahden verkkosivut