"Meiltä kliininen esitys" - Jaro hoiti jatkopaikan cupissa ilman ongelmia
FF Jaro eteni vakuuttavasti jatkoon Suomen Cupissa kaadettuaan HIFK:n torstaina maalein 5-0.
Jaro ratkaisi ottelun jo avausjakson loppupuolella kolmella nopealla maalilla ja taukonumeroiden oltua 4-0, voittajasta ei juuri enää epäselvyyttä ollut.
- Tämä oli meiltä kliininen esitys. HIFK on paperilla aika hyvä joukkue ja olin hiukan huolissani ennen ottelua siitä lähdemmekö otteluun oikealla asenteella, Jaro-luotsi Niklas Vidjeskog sanoi Österbottens Tidningin mukaan.
- Olimme kuitenkin hyvin kliinisiä ja niin pitää tällaisessa ottelussa ollakin. Silloin lopusta tulee helppo. Toisella jaksolla saatoimme tyytyä vain sijoittumaan oikein ja tuntea olomme varmaksi sen suhteen, ettei mitään vaarallista tule.
Jaro kierrätti miehistöään melko runsaasti ja antoi lepoaikaa enemmän alkukaudesta urakoineille. Ei kuitenkaan kaikille.
- [Erik] Gunnarssonin olisimme mielellään antaneet levätä, mutta meillä ei oikein ollut vaihtoehtoja, koska emme halunneet peluuttaa [Michael] Ogungbaroakaan 90-minuttista, koska hän pelasi täyden ottelun viimeksi.
- Tärkeintä oli, että [Manasse] Kusu, [Sergei] Eremenko ja [Johan] Brunell saivat levätä, Vidjeskog summasi.