"Edessä on ihan uusi peli" – IFK Mariehamnin Matias Riikonen ei katsele menneitä
IFK Mariehamn isännöi lauantaina EIF:aa ottelussa, jossa Grönvittillä on vastustajan tapaan pelissä säilyminen Veikkausliigassa.
Yksi harvoista tämän kauden Veikkausliigassa täydet minuutit kirjanneesta pelaajasta on IFK Mariehamnin maalivahti Matias Riikonen. Riikosen mukaan lauantain otteluun lähdetään tavallaan uusista asetelmista.
- Meillähän on tapahtunut vähän muutoksia sitten edellisen EIF:n kohtaamisen, meillä on uusi valmentaja ja muutama uusi pelaaja, Riikonen sanoo ja sama koskee myös EIF:aa.
Kauden kaksi aiempaa kohtaamista ovat kumpikin päättyneet yhden maalin erolla IFK Mariehamnin eduksi, mutta aiemmille kohtaamisille ei Riikosen mukaan kannata juuri painoarvoa laskea.
- Vierasottelussamme EIF sai punaisen kortin ensimmäisellä minuutilla ja se muutti peliä ja pääsimme kontrolloimaan sitä. Kotiottelussamme tempo oli alussa kova, mutta sen jälkeen peli oli minusta meillä hyvin hallussa.
- Olemme saaneet hyvät tulokset niistä otteluista, mutta lauantaina on edessä ihan uusi peli, Riikonen muistuttaa.
IFK Mariehamn - EIF Wiklöf Holding Arenalla lauantaina 28.9. kello 17.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.