FC Lahden tuska jatkuu - "Ottelun iso merkitys näkyi alusta asti"

Toni Lindberg pettyi tulokseen. (Kuva: Juhani Järvenpää)

FC Lahden tuska jatkuu - "Ottelun iso merkitys näkyi alusta asti"

7.6.2024

FC Lahden pistepussi ei karttunut perjantaisessa kotiottelussa FC Interiä vastaan vieraiden vietyä pisteet matkaansa lukemin 0-2.

FC Lahden päävalmentaja Toni Lindberg oli ottelun jälkeen pettynyt. Lindbergin mukaan pelin tärkeys näkyi etenkin ensimmäisellä molempien joukkueiden otteissa.

Hän myönsi, että Lahti ei saanut luotua ottelussa riittävän laadukkaita maalipaikkoja.

– Ottelun iso merkitys näkyi heti alusta asti. Otimme vähän palettia alas ja olimme puolustussuuntaan tiiviimmin. Vastustaja kuitenkin onnistui tekemään kulmasta maalin.

- Toisella jaksolla nostimme prässiä ja saimme itseämme hieman peliin mukaan ja haimme tasoitusosumaa. Emme kuitenkaan saaneet luotua viimeisellä kolmanneksella tarpeeksi uhkaa ja laadukkaita maalipaikkoja, pettynyt päävalmentaja summasi.

Linkki kopioitu