EIF pettyi tappioon Kuopiossa – "Tauolla näytti että saamme hyvän tuloksen"
![EIF pettyi tappioon Kuopiossa – "Tauolla näytti että saamme hyvän tuloksen"](/media/filer_public_thumbnails/filer_public/1e/ee/1eeea7f8-6c47-409b-9e1a-4c7846b0dab5/lindholm_simon_240412.jpg__1175x725_q85_box-114%2C68%2C1948%2C1197_crop_detail_subsampling-2.jpg)
Simon Lindholm puski EIF:n osuman sunnuntaina. (Kuva: Juha Tamminen)
KuPS:n ja EIF:n kohtaaminen sunnuntaina päättyi selkein 4-1-numeroin, mutta vieraat olivat pitkään hyvin mukana pelissä.
EIF sai puristettua KuPS:n ahtaalle avausjaksolla ja Simon Lindholmin 1-1-tasoituksen jälkeen peli näytti voivan kääntyä kumpaan suuntaan vain. Vaikka KuPS meni pilkulta johtoon juuri tauon alla, EIF lähti luottavaisena toiselle jaksolle.
- Tauolla uskoimme, että pystymme ottamaan hyvän tuloksen ja siltä myös näytti, maalintekijä Lindholm kertasi.
KuPS:n kolmannen maalin jälkeen EIF joutui ottamaan enemmän riskejä ja omissa soi vielä kertaalleen. Ilman paikkoja kavennukseen EIF ei silti ollut.
- Rouva Fortuna ei kuitenkin ollut nyt meidän puolellamme.
Loppunumerot olivat tammisaarelaisten kannalta karut.
- Ei tunnu kovin kivalta nyt. En voi juuri muuta sanoa kuin että meidän pitää ottaa itseämme niskasta kiinni ja suunnata katseet seuraavaan otteluun, Lindholm sanoi.