Bosnialainen laitahyökkääjä Gnistanin vahvuuteen
Bosnialainen laitahyökkääjä Benjamin Tatar siirtyy Gnistaniin tulevan kauden kattavalla sopimuksella.
Bosnian Sarajevossa syntynyt 29-vuotias Benjamin Tatar on pelannut urallaan viiden eri maan pääsarjoissa. Tatar on urallaan nähnyt kotimaansa Bosnia & Hertzegovinan lisäksi Kroatian, Saudi-Arabian, Kuwaitin sekä Kazakstanin pääsarjat. Kaudesta 2015-16 alkaneen aikuis-uransa aikana Tatar on laukonut yhteensä 52 maalia ja päässyt juhlimaan mestaruutta kahdesti kotikaupunkinsa FK Sarajevon paidassa vuosina 2019 ja 2020.
Pelattujen sarja- ja cup-otteluiden lisäksi Tatar on pelannut neljä maaottelua Bosnia & Hertzegovinan paidassa. Kaudella 2020-2021 taitava laitahyökkääjä oli mukana Bosnia & Hertzegovinan taipaleella Kansojen Liigan A-lohkossa, jossa hän pääsi tositoimiin otteluissa Hollantia ja Italiaa vastaan.
Gnistanin tuore hankinta sanoo, että liittyminen seuraan oli lopulta helppo päätös, kun kontakti seurajohtoon oli otettu.
– Ihan ensimmäiseksi haluan tervehtiä kaikkia Gnistanin kannattajia. Kun tulin tänne, valmentaja (Jussi Leppälahti) otti minuun yhteyttä ja esitteli sekä seuran vision että myös pelillisen vision. Pidin molemmista alusta alkaen. Toisena päivänä olin videon kautta yhteydessä seuran johtajan ja valmentajan kanssa. Voin sanoa, että nopeasti sovimme kaikista sopimusasioista, Tatar kertoo Gnistanin verkkosivuilla.
Viime kaudella Tatar pelasi kazakstanilaisen FK Oqjetpesin paidassa, mutta bosnialaisen vastuu jäi lopulta vähäiseksi. Gnistan ja Veikkausliiga ovat uusi askel täysverisen jalkapallo-ammattilaisen uralla. Tatar kertoo olevansa todella tyytyväinen uuden seuransa toimintaan.
– Olen pelannut monen maan pääsarjoissa sekä maajoukkueessakin, joten voi todellakin sanoa, että kokemusta löytyy. Näen tulevan kauden Gnistanissa mahdollisuutena ottaa askel eteenpäin jalkapalloilijan urallani.
– Olen pitänyt näkemästäni toistaiseksi. Kaikki on organisoitu hyvin ja kaikki on paikallaan. Nyt on pelaajan tehtävä keskittyä itseensä ja esiintyä kentällä mahdollisimman hyvin. Katsotaan kuinka sarjassa tulee käymään. Sen voin luvata, että annan kaikkeni jokaisessa harjoituksessa ja ottelussa.
Päävalmentaja Jussi Leppälahti luonnehtii uusinta hankintaa seuraavasti.
– Etsimme pidemmän aikaa jo hyökkäyspäähän pelaajaa tuomaan meille hieman uudenlaisia vahvuuksia, ja löysimme hänet. Avainasia on tietysti se, että sopeutuuko hän pelitapaamme ja suomalaiseen pelikulttuuriin, mutta ensimmäisten päivien perusteella tunnelmat pelaajasta ovat hyvät.
– Benjamin on taitava ja fiksu hyökkäyspään pelaaja. Mikään painija hän ei ole, mutta hän omaa paljon taitoa ja osaa myös viimeistellä.