Tammisaaren Keskuskentän uusiminen käyntiin – vanhan alustan poisto alkaa tiistaina
EIF:n kotiareenan Tammisaaren Keskuskentän muutostyöt kentän osalta pääsevät käyntiin tällä viikolla.
Ensimmäisenä kentältä poistetaan vanha tekonurmi, joka siirretään Karjaalle. Työt alkavat tiistaina ja toimeen tarttuminen on iso asia myös Raaseporin kaupungille.
- Tämä on iso projekti kaupungille ja on iso asia, että Raaseporin urheilulla menee hyvin. Tässä on ollut paljon työtä monille ja aikataulu on ollut tiukka, kaupungin urheilupalvelupäällikkö Julia Salmela sanoo Västra Nylandille.
Salmelan mukaan toiveissa on, että uusittu kenttä on valmis toukokuun lopussa, jolloin EIF voisi myös siirtyä pelaamaan kotiareenallaan. Toki kentällä on myös muita käyttäjiä.
- Kesäkausi alkaa ja olemme laittaneet jakoon harjoitusaikoja 1. kesäkuuta alkaen, Salmela kertoo.
Uudistustäiden myötä Keskuskenttä saa myös uuden nimen ja on kenttätöiden valmistuttua Ekenäs Sparbank Arena.