AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.09 // 1.3.2024

KuPS lainasi ruotsalaistopparin – ”Meille oikeanlainen pelaaja”

KuPS lainasi ruotsalaistopparin – ”Meille oikeanlainen pelaaja”

Kristopher Da Graca on tuttu viime kaudelta HJK:n paidasta.

Veikkausliigakauteen valmistautuva miesten edustusjoukkue saa kokoonpanoonsa uuden nimen, kun Kristopher Da Graca siirtyy Kuopion Palloseuraan lainasopimuksella Ruotsin Sirius IK:sta. Lainasopimus kattaa kauden 2024 sekä sisältää KuPSin osto-option.

26-vuotias Da Graca syntyi Ruotsissa Göteborgissa, jossa nuorukainen aloitti myös jalkapallon pelaamisen. Lahjakas keskuspuolustaja lähti maailmalle ensimmäisen kerran jo 15-vuotiaana, kun tiet veivät Englantiin ja Arsenalin akatemiaan. Paluu Ruotsiin tapahtui 19-vuotiana ja sen jälkeen hän on pelannut pääsarjatasolla Ruotsissa, Hollannissa ja Suomessa. Kaiken kaikkiaan pääsarjatason otteluita topparille on kertynyt tähän mennessä 106, joista 20 Hollannin pääsarjassa Eredivisiessä. Suomalaisen jalkapallon seuraajat muistavat Da Gracan parhaiten viime vuodelta, sillä puolustaja pelasi viime kaudella kuusi kuukautta lainasopimuksella HJK:ssa.

Da Graca edusti junioriputkensa aikana Ruotsia useissa maaotteluissa U16-, U17- ja U19-ikäluokissa. Sen jälkeen hän on myös pelannut kaksi A-maaottelua – toinen Ruotsin paidassa ja toinen Kap Verden paidassa. Ensin mainittu tapahtui kaudella 2020 ja viime vuoden hyvät otteet HJK:n paidassa toivat kutsun Kap Verden maajoukkuerinkiin syksyllä 2023.

Kuopion Palloseuran harjoitusvahvuuteen ruotsalaistoppari liittyy maanantaina, kun joukkue palaa lomalta. Päävalmentaja Jani Honkavaara odottaakin innolla Da Gracan saapumista joukkueen mukaan.

- Saimme Kristopherin persoonasta vahvat suositukset, ja pitkän analyysin jälkeen totesimme, että hän on meille oikeanlainen pelaaja. Hän ennakoi puolustustilanteita hyvin ja pysyy rauhallisena, vaikka joutuisi puolustamaan isoja alueita. Myös pallollisena hän pystyy avaamaan peliä pieniin tiloihin ja hänellä on hyvät pitkät syötöt. Lisäksi "Koffe" pystyy pelaamaan topparina myös vasemmalla puolella, mikä oli meille tärkeä ominaisuus, Honkavaara kehuu uutta tulokasta seuran sivuilla.

Kaikki talvikauden 2023-24 pelaajasiirrot löytyvät täältä.

Lisää uutisia