Gnistan vahvisti maalivahtiosastoaan - Mathias Nilsson lainalle Malmö FF:sta
Malmö FF:n sopimuspelaaja Mathias Nilsson siirtyy Gnistanin maalille koko kauden mittaisella lainasopimuksella.
Helmikuussa 25 vuotta täyttävä Mathias "Tiikeri" Nilsson on läpikäynyt Ruotsin johtaviin seuroihin kuuluvan Malmö FF:n junioripolun, mutta aikuisiässä debyytti Ruotsin pääsarja Allsvenskanissa on vielä tekemättä.
Kolme viime kautta Nilsson on viettänyt lainalla Ruotsin toisiksi korkeimmalla sarjatasolla, jossa mies on päässyt nauttimaan isosta vastuusta. Kaudella 2022 Nilsson pääsi joukkueensa Östers IF:n kanssa aina nousukarsintoihin saakka, mutta nousu Allsvenskaniin jäi lopulta haaveeksi. Viime kausi vierähti Örgryte IF:n riveissä hieman erilaisissa tunnelmissa: Heikon kauden pelanneen götebörgilaisseuran paikka Superettanissa varmistui vasta putoamiskarsinnoissa. Nilsson näytteli isoa osaa säilymistaistelussa, selän taakse ei kahdessa pelissä mennyt palloakaan.
Mathias Nilsson saapui Suomeen maanantaina ja tulee liittymään Gnistanin joukkueen mukaan kuluvan viikon aikana. Ruotsalainen odottaa tulevaa vuotta naapurissa innokkain mielin.
– Odotan innolla ensimmäistä kauttani Ruotsin ulkopuolella. Ensimmäiseksi haluan tavata uuden joukkueeni ja kaikki, jotka tekevät töitä Gnistanissa. Uskon, että minulla ja koko joukkueella tulee olemaan jännittävä ja hauska vuosi Veikkausliigassa.
Peräti 199cm pitkä koppari uskoo, että kovalla taistelulla Gnistan tulee taistelemaan sarjapisteistä ensi kaudella jokaisessa ottelussa.
– Kolmen Superettanissa viettämäni lainakauden jälkeen uskon olevani valmis liittymään Gnistaniin. Olen iloinen, että olen täällä ja haluan antaa kaikkeni joukkueelle. Tulevalla kaudella haluan ottaa uusia, isompia askeleita urallani ja auttaa joukkuetta niin paljon kuin pystyn. Meidän on taisteltava jokaisessa pelissä ja kerätä pisteitä. Tiedän, että minä ja joukkueeni olemme valmiita taistelemaan niistä jokaisessa pelissä.
Päävalmentaja Jussi Leppälahti kommentoi Nilssonin siirtoa.
– Maalivahdin hankkiminen oli meille ajankohtaista, koska maalivahtiryhmämme on ollut vähän vajaa ja erilaisia vaihtoehtoja kartoitettiin. Mathiaksella on tie pystyssä Malmössä, joten hänen oman uransakin kannalta Veikkausliiga ja Gnistan tulivat hyväksi vaihtoehdoksi. Hienoa saada Mathias meidän mukaamme!
– Mathias on iso ja ulottuva maalivahti, joka pystyy hallitsemaan boksissa tilanteita. Hän on saanut hyvän pelaajakasvatuksen hyvässä ympäristössä, joten uskon hänen sopeutuvan meidän toimintaamme hyvin.
Kaikki talvikauden 2023-24 pelaajasiirrot löytyvät täältä.